Elämää kristittynä 3: Valppauden välttämättömyys

 

”Talvi pääsi yllättämään!” Tällaista saa vuodesta toiseen kuulla, kun kesärenkailla luistellaan ensilumilla. Kuinka jaksavat kotisi palovaroittimet? Onko pattereissa virtaa, koska testasit viimeksi?

 Ei ole helppoa pysyä valppaana arkisen elämän kiireiden keskellä, tärkeätkin asiat voivat unohtua.

Kirkkovuoden lopussa sinua ja minua muistutetaan valppauden tärkeydestä. Jeesus kehottaa meitä painokkaasti valvomaan elämäämme. ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.”

Käytännössä valvominen merkitsee ensinnäkin sitä, että pysymme Sanan oppilaina, pidämme kiinni rukoushetkistä, emme anna kirkkotien nurmettua ja etsiydymme ehtoollispöytään. 

Auto ei kulje ilman bensaa, kännykkä ei toimi, jos sitä ei lataa. Ja me emme jaksa montakaan päivää, jos emme syö säännöllisesti. Uskonelämäkin tarvitsee polttoainetta, virtaa, ravintoa – muuten elämä heikkenee ja viimein loppuu.

Valvominen on toiseksi sitä, että vältämme sellaista, joka vie meidät kauemmaksi Jumalasta. Meillä on heikkoutemme ja pimeät puolemme. Niitä ei pidä aliarvioida eikä niiden kanssa pidä leikitellä. Kokemus lienee osoittanut, ettei tämä ole turhaa puhetta. Sodassakin vihollinen tulee siitä kohdasta, missä puolustus on heikoin.

Kun tiedämme heikkoutemme, on syytä toimia kuten vartiomies sodassa. Hän ei ala itse ampua, vaan hälyttää apua. On opittava kääntymään heti Kristuksen puoleen ja pyydettävä, että hän ottaa kiusauksilta voiman pois.

Jos lankeamme, saamme pyytää, että hän auttaa meitä taas uuteen alkuun  - ja sen hän on myös tekevä, jos emme pakene hänen luotaan ja jää epäuskoon. Älä jää tuleen makaamaan. Kristus tahtoo armahtaa sinua aina uudestaan,  laskematta kertoja.

Valvominen on myös sitä, että muistamme, mikä on elämämme varsinainen tarkoitus: Jumalan ja lähimmäisen palveleminen. Vaaranamme on mukautua tämän maailman menon mukaan, keskittyä puhtaasti ajallisiin askareisiin, elää itsellemme.

Vaikka valvominen kuulostaa ehkä raskaalta, on se kuitenkin sana, joka on elämän puolella.  Se ei ole harmaa tai musta sana, vaan vihreä. Se ei ole painava haarniska vaan pikemmin kuin tyköistuva suojapuku.

Valvova asenne on iloisen kristillisyyden lähtökohta, valvomattomuus vie puolestaan alakuloon. Valvominen ei siis ole tärkeää ainoastaan sen vuoksi, että saavuttaisimme uskon päämäärän. Se on tärkeää myös siksi, että voisimme elää hyvää elämää tässä ajassa.

Tarkistapa kotisi palovaroittimien kunto ja tee tarvittavat toimet, jos ne ovat jääneet tekemättä!

ELÄMÄÄ KRISTITTYNÄ 2: USKON JA EPÄUSKON KÄDENVÄÄNTÖÄ

 Raamattu puhuu uskon ja epäuskon sekä toivon ja toivottomuuden välisestä kamppailusta. Yksi esimerkki on uskon isäksikin kutsuttu patriarkka Aabraham. Mitä voimme oppia hänestä?

1. Moos. 12:ssa kerrotaan, kuinka Jumala kutsui Aabrahamin - tällöin hänen nimensä oli vielä Abram. Herra ilmestyi Abrahamille ja sanoi: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.” Herra lupasi tehdä Abrahamista suuren kansan ja lupaa tälle siunauksen. Aabraham otti sanan tosissaan ja lähti liikkeelle. Kun hän sitten saapui Kanaaninmaahan Sikemin seudulle, Herran ilmestyi hänelle uudelleen ja lupasi antaa hänen jälkeläisilleen maan.

Tulevan sunnuntain Vanhan testamentin tekstistä, 1 Moos. 15, käy ilmi, ettei Aabrahamin ollut kuitenkaan helppo uskoa siihen, mitä hänelle oli luvattu. Aabrahamin ja hänen vaimonsa ongelmana oli lapsettomuus. Mistä suuri kansa voisi tulla, jos ensimmäistäkään lasta ei ole.

Pyhän lukukappaleessa kerrotaan, kuinka Aabrahamin ja Saaran tilanteeseen liittyvä kipu pääsee ilmoille: ”Mitä sinä minulle antaisit. Olenhan jäänyt lapsettomaksi ja omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.” Aabraham vielä toistaa tosiasian, jonka valossa tulevaisuus näyttää synkältä: ”Ethän ole antanut minulle jälkeläistä”.

Ei ole poissuljettua, että Aabraham kyseli koko synnyinsijoiltaan lähtemisen mielekkyyttä. Silloin kun Herra ensimmäistä kertaa ilmestyi, kaikki tuntui mahdolliselta. Nyt elämän realiteetit näyttivät kumoavan sen, mihin oli uskottu.

Tämä Vanhan testamentin kohta on inhimillisyydessään lohduttava. Se kertoo, että meillä, joita sana kutsuu Aabrahamin jälkeläisiksi, on myöskin omat epäilymme, kapinamme ja pimeät hetkemme. Näin voi käydä, vaikka olisimmekin ottaneet Jumalan kutsun tosissaan ja lähteneet uskon tielle. Joudumme kokemaan, kuinka uskon ja epäusko ikään kuin vääntävät kättä keskenään. Välillä ei oikein tiedä, kumpi voittaa.

Lohdullista kertomuksessa Aabrahamista on ennen muuta se, että Jumala uudistaa kerta toisensa jälkeen lupauksensa. Aabraham tulisi vielä saamaan lapsen, josta tulee hänen perillisensä. Hän saa kehotuksen katsella taivaan tähtiä. Yhtä suuri tulisi olemaan hänen jälkeläistensä määrä.

Aabrahamin uskon kamppailu heijastui ymmärrettävästi myös hänen vaimonsa elämään. Pariskunta toimi oman ymmärryksensä pohjalta ja katsoi parhaaksi auttaa Herraa. Saara ehdotti, että hänen palvelijansa voisi synnyttää perheeseen pojan, kun se ei ollut hänelle mahdollista. Aabraham suostui tähän ja niin sitten syntyi Ismael. Hän ei ollut kuitenkaan Jumalan tarkoittama lupauksen lapsi.

13 vuotta myöhemmin Herra ilmestyi jälleen kerran Aabramille ja puhui tämän suuren jälkeläisten määrästä. Abram sai nimen Aabraham, joka merkitsee kansojen paljouden isä. Saara oli epäilemättä kuullut Jumalan lupauksista mieheltään, varmaan montakin kertaa. Nyt hän sai kuulla Jumalan lähettilään sanovan, että hän tulee äidiksi. Tämä tuntui hänestä kuitenkin mahdottomalta. Siksi hän naurahti itsekseen.

Mikä oli Herran vastaus tähän reaktioon? Se oli kysymys: Onko Herralle mikään mahdotonta? (1.Ms 18:14) Asiat etenivät Jumalan aikataulussa, ja vihdoin, Aabrahamin ollessa 100-vuotias, hän sai suuren syntymäpäivälahjan, Iisakin, lupauksen lapsen.

Meidän on hyvä kiinnittää huomiota jumalallisten tapahtumien aikatauluun: Jumalan vastaukset voivat viipyä pitkään. Silloin on inhimillistä epäillä. Mutta on hyvä tietää, että Jumala voi toteuttaa suunnitelmansa siitäkin huolimatta, että meillä ei ole uskoa sinapinsiemenenkään vertaa.

Tämä kertoo ainakin siitä, että ei meitä vanhurskauteta uskomme tähden vaan sen kautta. Ja toiseksi: Jumalan rukousvastaukset eivät ole kiinni siitä, kuinka vahva meidän uskomme on.

Paavalin mukaan (Room. 4) Aabraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta. Vanhan testamentin kertomusten valossa tämä ei kuitenkaan näyttäisi pitävän paikkaansa. Siellä Aabrahamin heikkous tuodaan selvästi esille. Ehkä Paavalia voisi tulkita niin, että hän katsoi asiaa lopputuloksen näkökulmasta. Aabraham pysyi kuin pysyikin uskossa, vaikka joutuikin monta kertaa taistelemaan epäilyksiä ja epäuskoa vastaan.

Tämä on mielestäni oikea ja myös sielunhoidollinen tapa lähestyä asiaa. Sellainen horjuvakin usko kuin Aabrahamilla oli, riitti. Se on vanhurskauttavaa eli pelastavaa uskoa. Se teki hänestä jopa ”uskon isän”. Tähän arvonimeen hänet oikeutti se, että hän aina uudelleen tarttui saamaansa lupauksen sanaan, vaikka sen toteutuminen kestikin.

 

Kiitos parantaa näkökykyä!

 

”Kiittämättömyys on maailman palkka!” Ehkä olemme joskus olleet tilanteessa, jossa olisimme odottaneet kiitosta, mutta sitä ei kuulunut. Sellaisesta tulee kurja olo.

Raamattu kertoo 10 spitaalisesta, jotka Jeesus paransi erikoisella tavalla: lähettämällä heidät pappien luo. Näiden tehtävänsä oli arvioida ihmisen terveydentila. Matkalla pappien luo spitaaliset parantuivat. Kuitenkin vain yksi heistä palasi kiittämään Jeesusta.

Syy tähän jää arvailujen varaan. Luulisi, että ainakin tuollaisessa tilanteessa ihminen havahtuisi kiittämään Luojaansa.  Niinhän se kuitenkin on, että kiitos unohtuu helposti. Kodeissakin olisi varmaan viihtyisämpää, jos sana ”kiitos” olisi ahkerammassa käytössä. Työpaikolla olisi parempi ilmapiiri ja töihin olisi mukavampi mennä.

Osaanko minä kiittää Jumalaa hänen lahjoistaan? Antaa kiitosta ja tunnustusta toisille?

Lähdemme luonnostaan siitä, että elämän hyvät asiat kuuluvat meille, ne ovat ikään kuin oikeutemme. Tällaista hyvää ovat rauha, ruoka, vakaat olot, terveys, terveydenhuolto, koulutus, perhe, ystävät, sukulaiset. Ja kuitenkin - ne ovat Jumalan lahjaa. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä.”

Nyt kun Venäjä on käynyt sodan tielle, energian saanti on hankaloitunut ja ruuan hinta noussut; nyt kun meillä on Koronan myötä kokemus siitä, että sosiaalinen elämäkin voi estyä, nyt toivottavasti havahdutaan: vakaat olot, rauha, ruoka, yhteys toisiin ja monet muut hyvät asiat eivät sittenkään ole itsestään selvyyksiä.

Psalmin 103 kirjoittaja kirjoittaa ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.” Tämä on tarpeellinen muistutus, ja siitä vaarin ottaminen voi muuttaa kokemustamme elämästä. Avaahan se alati myönteisiä näkymiä monien kurjien asioiden keskellä. ¨

Harjoitellaan siis kiittämistä huolista ja murheista huolimatta! Se parantaa silmätippojen tavoin näkökykyämme.

Ja muistetaan sanoa kiitoksen sana oikeaan aikaan myös toisille. Se tuo valonsäteitä heidän elämäänsä.

Vielä ehdit seurakuntavaalien ehdokkaaksi!

 

Marraskuussa on seurakuntavaalit.  Hämeenkyrön seurakuntaan valitaan 23 luottamushenkilöä. He päättävät mm. siitä, keitä valitaan seurakunnan työntekijöiksi tai mitkä ovat seurakunnan toiminnan painopisteet.

Luottamushenkilöiden vallassa ovat myös uusien rakennushankkeiden aloittaminen sekä päätökset monista talousasioista kuten kirkollisveroprosentista ja talousarviosta.

Nyt on aika asettua ehdokkaaksi vaaleihin – ehdokasasettelu seurakuntavaaleihin päättyy 15.9.2022 klo 16.00.  Miten sitten asetutaan ehdokkaaksi tai perustetaan valitsijayhdistys?

Tähän löytyvät ohjeet seurakuntamme kotisivuilta, välilehti PÄÄTÖKSENTEKO. Tässä kirjoituksessa haluan vain muistuttaa ehdokkaaksi asettumisen mahdollisuudesta.  

Seurakunnassa tarvitaan monenlaisia vastuunkantajia. Olisiko sinun paikkasi luottamushenkilönä? Mikäli koet niin, lähde ehdolle tai perusta valitsijayhdistys. Vielä on pari viikkoa aikaa!

 

Vaihda näkökulmaa!

 

Luin kesälomallani Antti S. Mattilan kirjaa ”Näkökulman vaihtamisen taito”. Sieltä löytyi seuraava lause: ”Avain ihmisen kohtaloon on hänen kykynsä tulkita uudelleen se, mitä hän ei voi kieltää.” (George Kelly)  Kirjan sanoman voisi tiivistää aika hyvin tuohon lausahdukseen.

Jo antiikin Kreikan filosofit pyrkivät näkökulman vaihtamisen avulla kehittämään kykyään säilyttää alati mielentyyneytensä. Esim. Epiktetos sanoi näin: ”Ihmisiä eivät järkytä asiat vaan heidän uskomuksensa niistä.” Ehkä tämä on yksinkertaistamista, mutta ajatus kyllä pohtimisen arvoinen. Suhtautumisemme asioihin on loppujen lopuksi ratkaisevinta, eivät itse asiat. Yleisesti tunnetun esimerkin mukaan lasi voi olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi. Tässä näkökulman vaihtamisesta on kyse. Ihminen valitsee näkökulman.

Näkökulman vaihtamista voidaan pitää elämäntaitona, jota kannattaa opetella.

Myös Raamatussa on esimerkkejä tällaisesta elämänasenteesta.

Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali puhuu nykyisen ajan kärsimyksistä ja luomakunnan huokailusta. Siitä hän siirtyy kristityn toivoon ja kehottaa kärsivällisyyteen. Sitten tulee ihmeellinen näkökulman vaihtamiseen liittyvä sana: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” (Room. 8:28) 

Elämme aikaa, jolloin Ukrainan sota on tummentanut tulevaisuuden näkymiä. Elintarvikkeiden hinta on noussut. Energiahuoltoa joudutaan järjestämään uudelleen. Ilmastonmuutos seurauksineen on säännöllisesti otsikoissa. Koronakaan ei ole vielä selätetty.

Voimmeko kaiken tämänkin keskellä ajatella, että kaikki koituu parhaaksemme, vai onko se pakoa todellisuudesta? Paavali oli varsin realistinen ajatellessaan tätä elämää. Hän sai kokea monenlaista huolta ja kärsimystä, häntä pahoinpideltiin ja pidettiin vankeudessa. Ja silti hän sanoi nuo sanat. Kristityn ihmisen elämässä kaikki asiat kääntyvät parhain päin, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.

Vanhan testamentin kertomus Joosefin vaiheista antaa havainnollisen kuvan siitä, mitä tämä oli yhden ihmisen elämässä. (1 Moos. 37 – 1 Moos. 50) Joosefin elämässä oli monia raskaita vaiheita, esim. syyttömänä vankilaan joutuminen.  Aikanaan hän kuitenkin sanoi veljilleen: ”Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin.”  (1 Moos.50:20)

Suomalainen suvi on ollut valoisaa aikaa. Elämässä on kuitenkin myös pimeitä aikoja. Silloin tarvitaan Jumalan sanan lupauksia. Ne synnyttävät elävän toivon siitä, että vaikeatkin asiat voivat kääntyä parhain päin.

 

Rippikoulun kertausharjoitukset 8: Tuulivoimaa

 

Olemme kulkemassa kohti kirkon syntymäpäivää. Kirkko sai alkunsa ensimmäisenä helluntaina, kun Jumala vuodatti Pyhän Henkensä maailmaan. Kristillinen seurakunta ei ole vain yksi organisaatio muiden joukossa omine tavoitteineen ja ohjelmineen. Olemukseltaan kirkko on Jumalan luomus, johon sen yksittäiset jäsenet liitetään Pyhän Hengen työn kautta.

Tätä kuvaa hyvin Raamatun opetus, jossa seurakuntaa verrataan Jumalan asumukseen. Samoin kuin vanhat kivikirkot ovat rakennetut toisiinsa liitetyistä kivenlohkareista, niin Jumalakin liittää seurakunnan yksittäiset jäsenet Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. Kirkko on yhtäältä rakennus, mutta syvimmältään se on yhteisö, jonka Jumala synnyttää evankeliumin julistuksen vaikutuksesta. Ruumis monine jäsenineen on ehkä tutuin kuvaus Kristuksen seurakunnasta. Olemme erilaisia, mutta kullakin on oma tehtävänsä.

Jeesuksen opetuksen mukaan ”tuuli puhaltaa missä tahtoo”. Sana ”tuuli” merkitsee UT:n alkukielellä myös Henkeä. Pyhän Hengen työ ei ole ihmisen vallassa sen enempää kuin tuulen kesyttäminen. Kirkkomme tunnustuksessa uskon syntymisestä opetetaankin seuraavasti: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Luther puolestaan sanoo, että hän ei voi uskoa Kristukseen omasta voimastaan, vaan Pyhä Henki on kutsunut häntä ja valaissut häntä lahjoillaan.

Emme siis voi ottaa uskoa samalla tavalla kuin maito otetaan kaupan hyllyltä. Saamme kuitenkin pyytää, että Jumala vaikuttaisi uskon omalla ja toisten kohdalla. Se, mitä ihminen voi tehdä ja mitä tuleekin tehdä, on etsiytyä evankeliumin kuuloon. Muu on Jumalan käsissä. Siellä missä Raamatun sanaa luetaan ja kuunnellaan, missä kastetaan ja mennään ehtoolliselle, siellä Jumala tekee työtään. Kasteeseen ja ehtoolliseen eli sakramentteihin liittyy sanan lisäksi ulkoinen merkki. Siksi voidaan puhua ”näkyvästä sanasta”.

Käytännön kristillisyyden kannalta seurakuntayhteydellä on keskeinen merkitys. Vaikka usko on henkilökohtainen asia, se ei ole yksityisasia sillä tavalla, etteikö siihen kuuluisi olennaisesti yhteys toisiin uskoviin. Nuoruudessa ja opiskeluaikanani seurakuntayhteys kannatteli heikkoa uskoani, enkä tule vieläkään toimeen ilman toisia kristittyjä. ”Yksinäinen puu ei pala pitkään.” Mutta samoin kuin lomittain takassa olevat puut palavat hyvin ja tuottavat lämpöä, samoin myös yhteen kokoontuminen toisten kristittyjen kanssa pitää uskonelämää yllä.

Olemme nähneet, kuinka tuuli pyörittää tuulivoimalan roottoreita ja synnyttää energiaa. Kirkon tehtävänä on olla ”taivaallisena voimalaitoksena” ja antaa ihmisille sitä, mitä he elämässään tarvitsevat: uskoa, toivoa ja rakkautta. Käyttövoimana tässä kaikessa on Pyhä Henki. Ilman häntä roottorit pysyvät paikallaan eikä mitään tapahdu. Meidän vaaranamme yksittäisinä kristittyinä ja seurakuntina on unohtaa tämä ja tehdä työtä omin voimin. On muistettava Jeesuksen sana: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”.

Kirkon vaaroja ovat myös mukautuminen tämän maailman mukaan, pensistyminen ja elävän uskon kadottaminen. Olin 1980-luvulla vuoden Itä-Saksassa opiskelemassa. Silloin maan yhteiskunnallinen tilanne oli sellainen, että kirkko oli ainoa paikka, jossa oli tietty vapaus. Kirkon helmoissa syntyikin useammanlaista toimintaa. Käytettiin nimitystä ”Kirche von unten”, eli alhaaltapäin nouseva kirkko. Piispat muistuttivat tuossa tilanteessa, että kirkko on kaikkia, mutta ei kaikkea varten. Tämä on hyvä muistaa myös tässä ajassa ja tänä vuonna, kun seurakuntiin valitaan uusia luottamushenkilöitä. Mistä ehdokkaiden agenda nousee ja mihin he pyrkivät?

Suokoon Jumala seurakuntiimme luottamushenkilöitä, jotka tuntevat kuuntelevat sekä Jumalan sanaa että tämän ajan ihmisiä. Näin he voivat tuoda uusia tuulia kirkkoomme. Ehkäpä ihanteeksi voidaan asettaa Jeesuksen mainitsema ”isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.”

 

 

 

Rippikoulun kertausharjoitukset 7: Kristuksen ylösnousemus – ja meidän

Kuljemme kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä Ukrainan sodan varjossa. Tässä syntiinlangenneessa maailmassa pahuus näyttää usein olevan niskan päällä. Se riistää kaiken toivon. Tältä näytti myös pitkäperjantaina. Jeesuksen ylösnousemuksen valossa hänen kuolemansa näyttäytyy kuitenkin uudessa valossa. Kristus voitti synnin, kuoleman ja saatanan vallan. Tämä merkitsee uuden toivon löytämisen mahdollisuutta sielläkin, missä pimeys näyttää vielä hallitsevan.

Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta on niin radikaali, että sitä ei ole helppo uskoa. Toisaalta se on niin tuttu, että sitä ei osaa enää riittävästi ihmetellä. Vaaranamme on se, että vallankumouksellisesta sanomasta tulee sanoja, jotka hukkuvat vaikutusta tekemättä informaatiotulvaan eivätkä pääse uudistamaan elämäämme. Kristuksen ylösnousemuksen tarkoitus on kuitenkin herättää meidät uuteen elämään.

On inhimillistä kysellä, onko pääsiäisen ihme totta. Evankeliumien mukaan Jeesuksen ylösnousemus oli hänen opetuslapsilleenkin yllätys. Se herätti heissä hämmennystä. Epäily oli heidän ensimmäinen reaktionsa, kun he kuulivat tyhjästä haudasta. Näin siitäkin huolimatta, että Jeesus oli puhunut heille edeltäpäin kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Vasta vähitellen he vakuuttuivat tapahtuneesta.

Jeesuksen ylösnousemusta ei voida todistaa sen paremmin kuin luomisenkaan ihmettä. Tässä ollaan tekemisissä asioiden kanssa, joiden toistaminen tai mittaaminen eivät ole mahdollisia. Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta on kuitenkin esitetty näkökohtia, joita epäilijänkään ei pidä sivuuttaa.

Ensinnäkin on ilmeinen tosiasia, että Jeesuksen hauta oli tyhjä. Jeesuksen ruumista ei löydetty, eivätkä hänen vastustajansakaan voineet kiistää asiaa. Jeesuksen käärinliinat olivat koskemattomina paikallaan haudassa. Jeesus myös ilmestyi opetuslapsilleen. Uuden testamentin mukaan yli 500 ihmistä näki Jeesuksen hänen ylösnousemuksensa jälkeen. Merkittävää on myös se, että lukkojen takana piileskelevät opetuslapset muuttuivat rohkeiksi todistajiksi. Tämän selittää parhaiten se, mistä Raamattu kertoo: ylösnoussut ilmestyi oppilailleen ja avasi heille kirjoitukset. Näin kristinusko syntyi.

Jeesuksen ylösnousemus on ratkaisevaa kirkon kannalta, kirkolle ei riitä se, että hänen asiansa jäi elämään: ”Ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” Ristillä Jumalan Karitsa otti päälleen maailman synnin järkyttävimpiä hirmutekoja myöten. Jeesuksen ylösnousemus merkitsee sitä, että nyt sovinto on tehty. Pääsiäinen on ikään kuin sinetti sille, mitä ristillä tapahtui. Tie Jumalan yhteyteen on auki. Taivaallinen Isä odottaa, että eksyneet lapset palaisivat kotiin. Vitsa on pantu pois, Isän rakastava syli on avoin.

Jeesuksen ylösnousemuksen merkitsee myös sitä, että kuoleman valta on murrettu. Tätä havahtumiseen kutsuvaa viestiä on syytä tarkastella lähemmin. Synti ja kuolema kuuluvat Raamatun mukaan läheisesti yhteen. Syntiinlankeemus toi mukanaan kuoleman. Kun nyt Jumala on nyt tehnyt sovinnon ihmiskunnan kanssa, sillä on vaikuksensa myös synnin seurauksiin. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.”

Kristuksen ylösnousemuksen merkitys ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan tämän maailmanajan loppuun, jolloin kuolema, vihollisista viimeinen, kukistetaan. Herran ylösnousemuksen tarkoitus on synnyttää meidät uuteen elämään jo tämän elämän aikana ja antaa sille uusi suunta. ”Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä, mikä on ylhäällä.” Tässä yhteydessä kuolleista herättäminen tarkoittaa uskon syntymistä. Usko on olemukseltaan yhteyttä Kristukseen, ja siellä missä tämä yhteys syntyy, uusi elämä puhkeaa esiin. Ajallinen elämä ja kuolemakin asettuvat uuteen valoon. Paavalin sanoin: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.”

Siunattua hiljaista viikkoa ja riemullista pääsiäisjuhlaa teille kaikille!

Kaksi viikkoa Ukrainan sotaa

Ukrainan sota on kestänyt nyt runsaat kaksi viikkoa. HÄmmenys ja järkytys on ollut suuri. Myös halu auttaa on virinnyt tavalla, joka hakee vertaistaan.

Sota on tuntunut meistä työntekijöistä kipeältä asialta, joka on  hallinnut enemmän  tai vähemmän ajatuksia. On myös ilmennyt tarvetta suojella itseä liialliselta informaatiolta.

Kun kerran me työntekijät olemme  kokeneet näin, on ilmeistä, että samanlaisia tuntoja on kaikilla seurakuntalaisilla. Itseäni helpotti kuulla,  että en ollut ainoa, joka on kokenut sodan johdosta lisäkuormaa.

Nyt on paikallaan kuunnella toinen toista ja olla tukemassa ja rohkaisemassa toisia. On myös parempi puhua omista tunnoistaan kuin kätkeä kipu sisimpään.

Seurakunnan työntekijöinä ja jäseninä tehtävämme on kulkea Herramme askelissa kärsivien rinnalla ja pitää esillä evankeliumia. Olkaamme luotettavia lähimmäisiä, jotka tekevät työtä paremman huomisen puolesta. Meillä on toivo, joka ei rajoitu tämän sekasortoisen maailman piiriin. Siitä me kerromme sanoin ja teoin.

Me seurakunnan  työntekijät olemme  valmiita keskustelemaan seurakuntalaisten kanssa. Apunamme on myös henkisen  tuen antamiseen valmiudet omaavia seurakuntalaisia. Jos tarvitset keskusteluapua, ota rohkeasti yhteyttä.

Kunnanjohtaja kertoi, että Hämeenkyrössä ei ole tällä hetkellä akuuttia hätämajoitustarvetta. Tilanne voi kuitenkin  muuttua. Siksi kartoitamme tällä hetkellä sitä, missä määrin voimme tarvittaessa antaa Särkijärven leirikeskuksen hätämajoituskäyttöön.

Valmiusryhmä on jatkanut talven aikana työtään. Kunnan kanssa pidetään yhteinen työskentely maaliskuun lopulla. Lisäksi tarkoitus on nimetä yhteyshenkilö pakolaisasioihin.

Tunnettu asia lienee se, että tällä hetkellä paras tapa auttaa on lahjoittaa rahaa Ukrainaan. KUA on yksi luotettava kanava. Myös seurakuntana voimme kerätä rahaa. Pari ylimääräistä kolehtia on jo kerätty. Lipaskeräyksiä voidaan järjestää jos kerääjiä on käytettävissä. Olisitko valmis tähän työhön? Tässä  asiassa voit  kääntyä Suvituuli Messin puoleen.

Yksittäisenä asiana mainittakoon maassamme olevat venäjänkieliset ja venäläiset. Tärkeää on muistaa, että he eivät ole mahtaneet mitään sille, miten Venäjän johto toimii. Siksi meidän pitää vastustaa kaikkia tavallisiin venäläisiin kohdistuvia mielenilmauksia.

Kriisiaikoina on tarpeen pitää huolta itsestään. Kannattaa siis tehdä asioita, jotka lisäävät voimavaroja. Ulkoilu, musiikki ja monet muut hyvät asiat pitävät elämää tasapainossa.

Kristittyinä meillä on etuoikeus rukoilla. Rohkaisen kaikkia esirukoukseen Ukrainan tilanteen puolesta. Rukoilkaamme myös Venäjän kansan puolesta ja pyytäkäämme sille oikeudenmukaista esivaltaa. Jumalan kädessä on myös kansojen ja niiden johtajien ajat, vaikka emme aina Jumalan teitä ymmärräkään.

Huomenna 13.3. vietetään talvisodan päättymisen muistopäivää. Oman maamme historia voi rohkaista meitä. Olemme itse saaneet varjeltua pahimmalta mahdolliselta, vaikkakin suuren uhrin kautta. Siitä edessä oleva talvisodan päättymisenkin muistopäivä meitä muistuttaa.

Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan.

---------------------

Laitan  tähän kirjoitukseen kaksi liitettä, jotka voivat toivon mukaan olla meille avuksi.

1.       SPR:n ohjeita omasta jaksamisesta huolehtimiseksi

https://www.punainenristi.fi/hae-apua-ja-tukea/henkinen-ensiapu/ukrainan-kriisi-voi-jarkyttaa-mielta/

 

2.       Sisäministeriön ohje avun tarjoamiseksi ukrainalaisille

https://intermin.fi/ukraina/avun-tarjoaminen-ukrainalaisille

Rippikoulun kertausharjoitukset 6: Nasaretin mies ja ristin salaisuus

 

Tällaisena aikana, jolloin kansainvälinen kriisi horjuttaa ihmisten perusturvallisuutta, kirkon tehtävänä on kulkea ihmisten rinnalla ja rohkaista heitä. Olennaista on huolehtia edelleen hyvin omasta perustehtävästä. Siihen kuuluu myös kristillinen opetus. Siksi jatkan kristillisen uskon perusteiden käsittelyä.

Voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että Jeesus Nasaretilainen on yksi suurista uskonnollisista opettajista. Mutta onko hän vielä jotakin enemmän? Tästä riippuu myös se, onko kristillinen usko yksi lajike uskontojen buffet-pöydässä vai onko kyseessä kattaus, jolle ei ole vastinetta. Seuraavassa otan esille muutamia olennaisia piirteitä Jeesuksesta, hänen toiminnastaan sekä merkityksestään kirkon uskolle.

Kristillisen usko kytkeytyy vahvasti aikaan ja paikkaan. Jeesuksella oli kotimaa, hän syntyi juutalaisen kansan jäseneksi. Uskontunnustuksessa lausutaan, että hän kärsi Pontius Pilatuksen aikana. Nämä seikat kuuluvat inkarnaation eli Jumalan ihmiseksi tulemisen salaisuuden piiriin. Vanhan liiton aikana Jumala asui kansansa keskellä ilmestysmajassa ja oli kohdattavissa temppelissä. Nämä olivat esikuvia siitä, kuinka Jumala tulee  Jeesuksen persoonassa ihmisten luo.

Jeesus kutsui ihmisiä seuraansa, oppimaan häneltä ja hänestä. Hänen opetuksensa ytimessä oli puhe Jumalan valtakunnasta. Aloittaessaan julkisen toimintansa hän sanoi: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Tämän valtakunnan luonnetta hän sitten kuvasi monin kertomuksin ja usein luonnosta otetuin esimerkein. Kertomus tuhlaajapojasta ja vertaus kylväjästä ovat niitä tutuimpia. Hän antoi opetuslapsilleen aikaa kuunnella, katsoa ja kokea. Vasta myöhemmin hän kysyi, kuka hän heidän mielestään on. Hyvä toimintaperiaate edelleen!

Se, että Jeesus kokosi ympärilleen opetuslapsia, ei ollut poikkeuksellista. Hänen sanoillaan oli kuitenkin painoarvoa, johon ei oltu totuttu. ”Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat”.  Jeesus julisti paitsi sanoillaan myös teoillaan. Hän ruokki 5000 miestä, paransi sairaita, herätti kuolleita. Hänen julkiset vastustajatkaan eivät voineet kiistää tapahtumien todenperäisyyttä. Näillä tunnusteoilla oli sanoma, jota itse teko havainnollisti. Esim. ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus kehotti ihmisiä tavoittelemaan katoamatonta ruokaa tavallisen ravinnon sijasta. Lasaruksen herättämisen jälkeen hän sanoi olevansa kuoleman voittaja: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun saa elää, vaikka kuoleekin.”

Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa huomiota herättävää on hänen messiastietoisuutensa. Hän ei arkaillut puhua omasta merkityksestään, vaikka kieltäytyikin tavoittelemasta maallista kuninkuutta. Kuitenkin hän antoi ymmärtää olevansa erityisasemassa siinä Jumalan valtakunnassa, jota hän julisti. Hän oli sulhanen, joka kokoaa häävieraita suureen juhlaan. Jeesus sanoi olevansa enemmän kuin Salomo ja Joona. Joka näki hänet, sai nähdä ja kuulla sellaista, mitä profeetoille ei vielä suotu. Hän sanoi olevansa ”elämän leipä”, ”maailman valo”, ”tie, totuus ja elämä”. Johanneksen ilmestyksen mukaan Jeesus on myös ”ensimmäinen ja viimeinen”.

Silloin, kun joku väittää tällaista, siihen on pakko ottaa jokin kanta. Puhujaa voidaan pitää tasapainottomana rassukkana tai suuruudenhulluna. Jeesusta on vaikeata laittaa kumpaankaan kategoriaan. On otettava huomioon sekin mahdollisuus, että hän puhui totta. Siitäkin huolimatta, että asiasta pitäisi tehdä omaa elämää koskevia johtopäätöksiä. Totuus on kuitenkin usein niin kipeä asia, että se pitää tukahduttaa – ajankohtaisia esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. 

Jeesus huolestutti juutalaisten uskonnollisia johtajia niin paljon, että he päättivät hankkiutua hänestä eroon. Ylipappi Kaifas katsoi olevan parempi, että yksi mies kuolee, kuin että koko kansa joutuu tuhoon. Kun päätös oli tehty, alettiin hakea sopivaa hetkeä Jeesuksen surmaamiseen. Me tiedämme, miten asiat tämän jälkeen etenivät.

Annetaan piispa Bo Gierzin  selittää näiden tapahtumien syvintä merkitystä: Inhimillisesti arvostellen oli kyseessä oikeusmurha. Ylimmäinen pappi ja neuvoston jäsenet eivät aavistaneet, että he samalla kertaa tuomitsivat omat syntinsä, meidän syntimme ja koko maailman synnit. Heidän edessään oleva syytetty oli todella syyllinen – ei siihen, mistä he hänet tuomitsivat, vaan sellaiseen, mitä he eivät voineet aavistaakaan. Tuona hetkenä hän kantoi ihmiskunnan kaikkien syntien taakkaa, kaikkien meidän rikkomustemme ja laiminlyöntiemme yhteen koottua syyllisyyttä historian suurimmista ja järkyttävimmistä rötöksistä aina arkipäivän kaikkiin pikkusynteihin asti Se syyllisyys ansaitsi kuoleman. Siksi hän vaikeni ja otti tuomion vastaan.

Seuraavissa "kertausharjoituksissa" puhutaan Kristuksen ylösnousemuksesta.

Nyt on rukouksen aika!

Olemme joutuneet näkemään ja kuulemaan järkyttäviä uutisia siitä, kuinka Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. On vaikea uskoa, että sota Euroopassa on todellisuutta. Nyt joudumme kuitenkin seuraamaan pienen maan kamppailua suurta ylivoimaa vastaan. Oma kansammekin on joutunut kokemaan vastaavaa. Silloin rukoiltiin paljon. 

Kristittyinä meidän tehtävämme on rukoilla kaikkien ihmisten puolesta. Muistakaamme nyt erityisesti Ukrainan kansaa ja esivaltaa. On tärkeätä rukoilla myös oman presidenttimme ja hallituksemme puolesta. He tarvitsevat paljon viisautta. Saamme myös pyytää, että Jumala antaisi Venäjälle oikeudenmukaisen ja hyvän hallituksen.  

Paastonaika, joka on pian alkamassa, on tarkoitettu Jumalan erityisen etsimisen ja rukouksen ajaksi. Me teemme seurakunnassa monenlaista työtä, mutta syvimmältään sen vaikutus on riippuvaista Jumalan siunauksesta. 

Tämä siunaus näyttää kokemuksen valossa kytkeytyvän rukoukseen. Onkin sanottu: missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta, missä on vähän rukousta, siellä on vähän siunausta, missä ei ole ollenkaan rukousta, siellä ei ole ollenkaan siunausta.

Seurakuntamme järjestää paastonaikana Isopappilassa kaksi rukousaamua (22.3.; 5.4.) ja kaksi rukousiltaa (9.3.; 31.3.). Rukousaamut alkavat klo 8 ja rukousillat klo 18. Tilaisuuksien jälkeen aamu- /iltapala.

Tule mukaan rukoilemaan ajankohtaisten asioiden puolesta. "Rukous liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa koko maailmaa."

Rippikoulun kertausharjoitukset 5: Synti ja pahan todellisuus

 Antiikin kuuluisan filosofin Sokrateen mukaan ihminen, joka saavuttaa oikean tiedon, tietää myös miten elää. ”Hyve on tietoa.” Ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan pahan tekeminen johtuu väärästä tiedosta. Raamatun opetuksen mukaan meidän ongelmamme ei ole kuitenkaan tiedon puute. Varsinainen vaikeus on jossakin muualla, ihmisen sisimmässä. Tiedon puutetta suurempi ongelma on se, että vaikka tietäisimmekin, miten tulee toimia, emme tee niin.

Raamatussa tätä varsinaista ongelmaa kutsutaan synniksi. Mitä synti on, mistä se on tullut, miten sen voi voittaa? Asiaa tarkasteltaessa täytyy mennä Raamatun alkuun. Raamatun ensimmäisten lukujen sanat ihmisen alkuperästä, luomisesta ja syntiinlankeemuksesta antavat vastauksen moniin ihmistä askarruttaviin perimmäisiin kysymyksiin. Kertomusmuodon ei pidä antaa peittää sitä totuutta, jonka teksti paljastaa. Bengt Hägglund toteaa: ”Syntiinlankeemuskertomus ei ole vain osuva kuvaus kiusauksesta ja lankeemuksesta, vaan kertoo ihmissuvun tilanteesta: lankeemus leimaa sitä kokonaisuudessaan. Ihmiset joutuvat syntyessään syntiinlankeemuksen elinehtojen alaisiksi.” Tämä on meidän onnettomuutemme, ei tiedon puute.

 Syntiinlankeemuskertomuksessa keskeistä ovat Jumalan sanan epäily (onko Jumala todella sanonut), valheen uskominen (ette te kuole) ja itsensä korottamisen kiusaus (teistä tulee Jumalan kaltaisia). Käärmeen hahmossa esiintyvä paha on myös merkille pantavaa. Raamatun mukaan ihminen elää todellisuudessa, jossa on paitsi Jumalan myös paholainen. Tällainen opetus saattaa nykyihmisen mielestä tuntua vieraalta ja ”keskiaikaiselta”. On kuitenkin erotettava toisistaan kirkkotaiteen sarvipäiset pirut ja Jeesuksenkin opetuksessa realiteettina kuvattu Jumalan vihollinen. Saatana on koronaviruksen tavoin muuntautumiskykyinen henkivalta, jonka tunnistaa parhaiten hedelmistään. Niistä saamme liiankin paljon esimerkkejä uutisia seuraamalla.

Synti ymmärretään usein yksittäisinä pahoina tekoina. Tällöin ei päästä näkemään ongelman ytimeen eikä myöskään löydetä apua tautiin. Rippikoulussa olen synnistä puhuessani piirtänyt veitsi kädessä olevan miehen, jolla on musta sydän. Tällä olen halunnut alleviivata sitä, että paha teko lähtee ihmisen sisimmästä. Synti on ensin sydämessä, vasta sen jälkeen se muuttuu teoksi. Jeesus ilmaisee tämän asian seuraavasti: ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” Raamatun opetuksen ytimessä on aina ihmisen persoonallisuuden keskus, sydän. Millainen on puu, sellainen on hedelmäkin. On todellakin aihetta rukoilla Daavidin tavoin: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut.”

Luterilaiseen uskonkäsityksen kuuluu olennaisesti opetus perisynnistä – tosin alkusynti olisi tässä parempi käännös. Augsburgin tunnustuksessa  todetaan, että ihmiset syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa ja luottamusta Jumalaan ja pahan himon hallitsemina. On syytä huomata, että tässä on kyse ennen kaikkea jumalasuhteesta, ei ihmisen eettisestä elämänsuunnasta. Ihmisen moraaliset hairahdukset ovat sivuseikka, jos niitä verrataan hänen varsinaiseen ongelmaansa: epäuskoon -  siihen, ettei oteta Jumalaa huomioon eikä luoteta häneen. Tästä valtavirrasta haarautuvat sitten joet ja edelleen erilaiset pienemmät purot.

Miksi Jumala niin helposti unohtuu, miksi hänestä puhutaan niin harvoin, miksi eletään niin kuin häntä ei olisi olemassakaan? Miksi Jumalaa ei kiitetä eikä ylistetä? Moni varmasti ajattelee vastauksen olevan siinä, että Jumalasta ei yksinkertaisesti voida sanoa mitään varmaa, minkä vuoksi on parempi olla hiljaa. Minun on helppo ymmärtää tällaisia ajatuksia, sillä joudun monesti itsekin kyselijän paikalle perimmäisten kysymysten äärellä. Raamatun sanoman valossa Jumalan sivuuttaminen johtuu siitä, että me olemme syntiin langenneita olentoja ja olemme Adamin ja Eevan tavoin Jumalaa paossa.

Epäilemättä tämä on väite, jota kaikki eivät allekirjoiteta. Pahan todellisuus on kuitenkin kiistaton asia. Kun siitä keskustellaan ja - mikä on vielä tärkeämpää – kun siitä etsitään ulospääsyä, olisi viisasta huomioida Raamatun opetus synnistä. Se on ensinnäkin realistinen. Toiseksi synnin kokonaisvaltaisen luonteen hyväksyminen voi auttaa meitä evankeliumin oikeaan ymmärtämiseen. Siinä ei ole kyse vain ihmisen tekemien virheiden tilkitsemisestä vaan hänen kokonaisvaltaisesta armahtamisestaan. Tästä puhutaan enemmän seuraavassa blogissa.

Rippikoulun kertausharjoitukset: Mikä on hyvää ja oikein?

Voidaanko siitä, mikä on hyvää ja oikein, sanoa jotakin yleispätevää? Jos voidaan, niin millä perusteella? Tässä asiaa lähestytään kristillisen uskon näkökulmasta, mutta luodaan kuitenkin aluksi pikainen silmäys siihen, miten filosofit ovat tarkastelleet asiaa.

Velvollisuusetiikan mukaan oikea ja hyvä toiminta on velvollisuuden tai oikean säännön mukaista. Tämän katsantotavan juuret ovat kristillisessä uskossa, mutta velvollisuus voidaan perustella toisinkin kuin Jumalan tahdolla. Esim. valistusfilosofi Immanuel Kantin mukaan kaikille ihmisille yhteinen järki määrittelee oikean toiminnan periaatteen, nk. kategorisen imperatiivin.  Seurausetiikan mukaan oikein on sellainen teko, joka tuottaa hyvää. ”Toisten auttaminen on oikein.” Kun velvollisuusetiikan mukaan oikein tekeminen on hyvää, niin seurausetiikassa järjestys on toisinpäin: hyvän tekeminen on oikein. Kolmanneksi voidaan mainita hyve-etiikka. Katsantotapa juontaa juurensa antiikin filosofiasta. Sen ytimessä ovat hyveet, luonteenpiirteet tai ominaisuudet, jotka kuuluvat hyvälle ihmiselle. Hyvä ihminen osaa tunnistaa, minkälainen toiminta eri tilanteessa on hyvää.

Kristillinen etiikka pitää sisällään kaikkia edellä mainittuja ajattelu- ja toimintatapoja. Velvollisuusetiikka tulee näkyviin selvimmin Jumalan 10 käskyssä. Ne kertovat jumalallisella auktoriteetilla, mikä on hyvää ja oikein. Jeesus tiivistää 10 käskyä rakkauden kaksoiskäskyksi. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lisäksi voidaan mainita nk. ”kultainen sääntö”, joka esiintyy muissakin uskonnoissa. Sen mukaan toisen asemaan asettuminen antaa käytännöllisen työkalun oikean toimintatavan löytämiseksi. ”Nälkäiselle pitää antaa ruokaa.” Merkille pantavaa on myös se, väärin voidaan tehdä tekemättä yhtään mitään. Kertomus laupiaasta samarialaisesta kertoo paitsi lähimmäisenrakkaudesta myös laiminlyöntien vaarasta. Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta puhuu samasta asiasta.

Hyvää ja oikeaa elämää ei perustella Raamatussa kuitenkaan pelkästään sillä, että tällainen elämä on Jumalan tahdon mukaista. On myös niin, että Jumala tahtoo hyvää. Siksi hän on antanut käskynsä. Joka haluaa osoittaa rakkautta, toimikoon Jumalan käskyjen mukaisesti. Silloin rakkaus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat. Jumalan käskyjä on sattuvasti luonnehdittu elämän liikennesäännöiksi. Tämä auttaa ymmärtämään käskyjen päämäärää – rakkauden toteutumista. Liikennesääntöjen tarkoitushan on ohjata liikennettä ja varjella onnettomuuksilta. Tiedämme mitä tapahtuu, jos liikennesäännöistä ei piitata. Murheita on yhtä lailla odotettavissa niin yksilöiden kuin kansojenkin elämässä, jos Jumalan käskyistä ei välitetä.

Tästä syystä ihmisiä tulee muistuttaa Jumalan käskyistä. Eikä vain muistuttaa – käskyjä tulee opettaa uusille sukupolville.  Ihmisillä on kyllä sisäänrakennettunakin tietty taju oikeasta ja väärästä. Kristilliseen uskoon kuuluu käsitys ihmisten sydämiin kirjoitetusta luonnollisesta laista. Sen pohjalta voidaan luoda varsin hyviä yhteisen elämän pelisääntöjä. Kantin kategorinen imperatiivi on  tästä yksi esimerkki. ”Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki.” Synnin vuoksi tällä luontaisella ymmärryksellä on kuitenkin taipumus hämärtyä. Se voi vinoutua pahastikin, jos ihmistä ei muistuteta siitä, mikä on oikein. Kokonaan toinen asia on sitten se, että selväkään taju oikean ja väärän erosta ei johda automaattisesti oikeaan toimintaan.

Kristilliseen uskoon kuuluu selvästi myös hyve-eettinen puoli. Merkitystä ei ole ainoastaan sillä, mitä ihminen tekee, vaan myös sillä, millainen hän on. Lähimmäisen kannalta on tosin jokseenkin yhdentekevää, saako hän apua hyväsydämiseltä ihmiseltä tai sellaiselta auttajalta, jota motivoi esim. oman kunnian pönkittäminen. Leipä, vaatteet ja asunto kelpaavat kyllä molemmissa tapauksissa. Siksi onkin paikallaan, että lainsäädännöllä pannaan kansalaiset palvelemaan vähäosaisia, vaikka he eivät olisikaan siihen erityisen innokkaita. Esimerkkinä tällaisesta menettelystä voidaan mainita verotus.

Kristillinen usko tähtää kuitenkin syvemmälle, ihmisen sydämeen, hänen persoonallisuutensa ytimeen. Pelkkä käskyjen ulkoinen noudattaminen ei ole Jumalalle mieleen. Hänen tahtonsa on, että ihminen tekisi hyvää mielellään eikä pakosta. Mutta miten tämä voi toteutua? Raamatun mukaan hyveet eivät kuulu luonnostaan ihmisluontoon - päinvastoin. ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, aviorikokset ja murhat”. Toki ihmisen sydämestä löytyy luomisen perusteella äidinrakkautta, ystävien välisistä kiintymistä yms. Mutta ilmeinen asia on se, että ihmisen kyky rakastaa on vähintäänkin rajallinen.

Jeesuksen mukaan hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia. Siksi puu pitää tehdä ensin hyväksi. Kristillisen uskon vastaus esitettyyn ”miten” -kysymykseen on uuden puhtaan sydämen saaminen. Tämä tulee esille jo Vanhan testamentin profeettakirjoissa, joissa puhutaan kivisydämen poisottamisesta sekä uuden sydämen ja hengen saamisesta. Tätä ihmettä rukoilee myös psalminkirjoittaja itselleen. Uuden testamentin puolella puhutaan uudestisyntymisen välttämättömyydestä ja sydämen ympärileikkauksesta, jonka vaikuttaa Henki.

Kristillisen uskon mukaan oikea ja hyvä on määriteltävissä. 10 käskyä, rakkauden kaksoiskäsky sekä kultainen sääntö kertovat, mikä on hyvää ja oikein. Tässä ei ole kuitenkaan vielä kaikki. Kristillinen usko myös kutsuu ihmisiä sisäiseen muutokseen ja osoittaa tien tähän.