Ongelmia jumalanpalvelusten striimaamisessa

 Tänä syksynä seurakunnan jumalanpalvelusten striimaukset ovat epäonnistuneet useampia kertoja. 5.11. nettiyhteyttä ei saatu aikaiseksi. Ilmeisesti kenttä ei ole aina riittävän hyvä. Eilen 26.11. saatiin yhteys ja kuvakin tuli, mutta ääni jäi kuulumatta. Oletamme vian tulleen mikrofonin johtoon, joka vuoroin kiinnitetään kameraan ja irrotetaan siitä. Asiaa tutkitaan. Inhimillisiä erehdyksiäkin on välillä tullut ainakin allekirjoittaneelle.  

Ei tässä voi muuta kuin pahoitella teille seurakuntalaisille aiheutunutta harmia. Harmia se toki meillekin työntekijöinä on tuottanut. Ikävää tässä on se, että emme tällä hetkellä voi edes luvata parempaa. Tietty epävarmuus jää tämän hetkisen tekniikan kanssa.

Emme voi varmuudella luvata, että striimaus onnistuu niissäkään tilaisuuksissa, jotka tuoreen jouluesitteen mukaan striimataan. Sen verran haasteellinen meidän tilanteemme on nyt tällä hetkellä. Tulemme käymään keskustelua myös siitä, miten striimien kanssa ensi vuonna menetellään.

 Varminta on lähteä paikan päälle. Korona-aikana kun kirkko oli hetkittäin suljettu, striimit tekivät jumalanpalveluksiin osallistumisen mahdolliseksi. Nyt ovet ovat onneksi auki, vaikka Koronaa vielä esiintyy.

Jumalanpalveluksiin on mahdollista saada myös kuljetusapua. Vapaaehtoiset kuljettavat seurakuntalaisia kirkkoon ja muihinkin tilaisuuksiin.  Aina ei kirkkoon kuitenkaan voi tai jaksa lähteä. Silloin on mahdollista kuunnella jumalanpalvelusta radiosta tai seurata jonkun muun kuin kotiseurakunnan striimiä.

 

APUA VALVOMISEEN

Luin taannoin lehdestä jutun, joka käsitteli palovaroittimia. Liian usein palovaroittimet eivät syystä tai toisesta toimi silloin, kun niiden pitäisi. Niiden patterit saattavat olla lopussa tai ne eivät ole enää toimintakunnossa. Tässä on jotakin, joka resonoi valvomisen sunnuntain sanoman kanssa.

Muistamme Jeesuksen opetuslapset Getsemanen puutarhassa. Jeesus kävi rukoustaisteluun voidakseen pysyä Jumalan tahdon tiellä ja kestääkseen edessä olevat koetukset. Hän pyysi  opetuslapsia valvomaan kanssaan. Näiden silmät kävivät kuitenkin raukeiksi. He nukahtivat kerta toisensa jälkeen.

Tässä on elävä kuva ihmisluonnosta. Vaikka henki olisi altis, liha on heikko.  Kuinka moni meistä jaksaa rukoilla puoltakaan tuntia?

Mikä neuvoksi – tai onko tässä edes sellaista? Ponnistelu inhimillisiin voimin luontaisen hitautemme voittamiseksi  ei pidä meitä valveilla. Miten käy liikaa valvoneen päivystäjän? Hän ei pysty hoitamaan tehtäviään, vaan nukahtaa jossakin vaiheessa pelkästä ylirasituksesta.

Herännäisjohtaja Jonas Laguksen sielunhoidollisista kirjeistä käy ilmi, että ymmärsi selkeästi ihmisen kykyjen riittämättömyyden.  Hän näki heränneen ihmisen vaarana sen, että hän alkaa puristaa itsestään katumusta, parannusta, valvomista, synnintuntoa ym. Ne kyllä kuuluvat Laguksen mukaan elävään uskoon.

”Mutta vika on siinä, että heränneet pakottamalla vaativat näitä ominaisuuksia kirotulta, langenneelta ja kuolleelta luonnoltaan ja rupeavat niitä itse anastamaan itselleen eivätkä heti paikalla mene Herran Kristuksen luo pyytäen ja odottaen, että hän antaisi heille nämä lahjat.”

Tällainen hedelmätön menettely on väärää parannuksen tekoa. Sille on ominaista, että pyritään saamaan aikaan jotakin sellaista, joka on langenneelle ihmisluonnolle mahdotonta. Tästä Lagus haluaisi vapauttaa kilvoittelijan. On suostuttava olemaan perinpohjin kadotettu ja käännyttävä joka hetki kaikkea vailla Kristuksen puoleen.

Näin ollen ei pidä liikaa hätkähtää sitä, että oma valvominenkin tuntuu vaikealta ellei ylivoimaiselta. Asian murehtimiseen ei pidä käyttää aikaa, vaan sen sijaan on tultava tämänkin puutteen kanssa ilman enempiä valmisteluja Auttajan luo.

Näin oksa pysyy kiinni viinipuussa ja kristitty valvovana.