Ongelmia jumalanpalvelusten striimaamisessa

 Tänä syksynä seurakunnan jumalanpalvelusten striimaukset ovat epäonnistuneet useampia kertoja. 5.11. nettiyhteyttä ei saatu aikaiseksi. Ilmeisesti kenttä ei ole aina riittävän hyvä. Eilen 26.11. saatiin yhteys ja kuvakin tuli, mutta ääni jäi kuulumatta. Oletamme vian tulleen mikrofonin johtoon, joka vuoroin kiinnitetään kameraan ja irrotetaan siitä. Asiaa tutkitaan. Inhimillisiä erehdyksiäkin on välillä tullut ainakin allekirjoittaneelle.  

Ei tässä voi muuta kuin pahoitella teille seurakuntalaisille aiheutunutta harmia. Harmia se toki meillekin työntekijöinä on tuottanut. Ikävää tässä on se, että emme tällä hetkellä voi edes luvata parempaa. Tietty epävarmuus jää tämän hetkisen tekniikan kanssa.

Emme voi varmuudella luvata, että striimaus onnistuu niissäkään tilaisuuksissa, jotka tuoreen jouluesitteen mukaan striimataan. Sen verran haasteellinen meidän tilanteemme on nyt tällä hetkellä. Tulemme käymään keskustelua myös siitä, miten striimien kanssa ensi vuonna menetellään.

 Varminta on lähteä paikan päälle. Korona-aikana kun kirkko oli hetkittäin suljettu, striimit tekivät jumalanpalveluksiin osallistumisen mahdolliseksi. Nyt ovet ovat onneksi auki, vaikka Koronaa vielä esiintyy.

Jumalanpalveluksiin on mahdollista saada myös kuljetusapua. Vapaaehtoiset kuljettavat seurakuntalaisia kirkkoon ja muihinkin tilaisuuksiin.  Aina ei kirkkoon kuitenkaan voi tai jaksa lähteä. Silloin on mahdollista kuunnella jumalanpalvelusta radiosta tai seurata jonkun muun kuin kotiseurakunnan striimiä.

 

APUA VALVOMISEEN

Luin taannoin lehdestä jutun, joka käsitteli palovaroittimia. Liian usein palovaroittimet eivät syystä tai toisesta toimi silloin, kun niiden pitäisi. Niiden patterit saattavat olla lopussa tai ne eivät ole enää toimintakunnossa. Tässä on jotakin, joka resonoi valvomisen sunnuntain sanoman kanssa.

Muistamme Jeesuksen opetuslapset Getsemanen puutarhassa. Jeesus kävi rukoustaisteluun voidakseen pysyä Jumalan tahdon tiellä ja kestääkseen edessä olevat koetukset. Hän pyysi  opetuslapsia valvomaan kanssaan. Näiden silmät kävivät kuitenkin raukeiksi. He nukahtivat kerta toisensa jälkeen.

Tässä on elävä kuva ihmisluonnosta. Vaikka henki olisi altis, liha on heikko.  Kuinka moni meistä jaksaa rukoilla puoltakaan tuntia?

Mikä neuvoksi – tai onko tässä edes sellaista? Ponnistelu inhimillisiin voimin luontaisen hitautemme voittamiseksi  ei pidä meitä valveilla. Miten käy liikaa valvoneen päivystäjän? Hän ei pysty hoitamaan tehtäviään, vaan nukahtaa jossakin vaiheessa pelkästä ylirasituksesta.

Herännäisjohtaja Jonas Laguksen sielunhoidollisista kirjeistä käy ilmi, että ymmärsi selkeästi ihmisen kykyjen riittämättömyyden.  Hän näki heränneen ihmisen vaarana sen, että hän alkaa puristaa itsestään katumusta, parannusta, valvomista, synnintuntoa ym. Ne kyllä kuuluvat Laguksen mukaan elävään uskoon.

”Mutta vika on siinä, että heränneet pakottamalla vaativat näitä ominaisuuksia kirotulta, langenneelta ja kuolleelta luonnoltaan ja rupeavat niitä itse anastamaan itselleen eivätkä heti paikalla mene Herran Kristuksen luo pyytäen ja odottaen, että hän antaisi heille nämä lahjat.”

Tällainen hedelmätön menettely on väärää parannuksen tekoa. Sille on ominaista, että pyritään saamaan aikaan jotakin sellaista, joka on langenneelle ihmisluonnolle mahdotonta. Tästä Lagus haluaisi vapauttaa kilvoittelijan. On suostuttava olemaan perinpohjin kadotettu ja käännyttävä joka hetki kaikkea vailla Kristuksen puoleen.

Näin ollen ei pidä liikaa hätkähtää sitä, että oma valvominenkin tuntuu vaikealta ellei ylivoimaiselta. Asian murehtimiseen ei pidä käyttää aikaa, vaan sen sijaan on tultava tämänkin puutteen kanssa ilman enempiä valmisteluja Auttajan luo.

Näin oksa pysyy kiinni viinipuussa ja kristitty valvovana. 

 

Läpi harmaan kiven

 Vanhan testamentin keskeiset henkilöt voivat opettaa meille tärkeitä asioita. Yksi näistä vanhoista opettajista on uskon isäksi kutsuttu Abraham.

Abraham sai kutsun lähteä kotiseuduiltaan luvattuun maahan. Hänelle annettiin lupaus, että hänestä tulee polveutumaan suuri kansa ja että Herra siunaa häntä. Abraham uskoi tähän lupaukseen, ja sen vuoksi Jumala ”katsoi hänen vanhurskaaksi” eli mieltyi häneen.  Tämä usko joutui kuitenkin koetteille useammankin kerran. Ei vähiten sen vuoksi, että Abraham ja hänen vaimonsa olivat jo siinä iässä, missä lapsia ei saada.

Se, että Abrahamista tuli uskon isä, ei varmaankaan merkinnyt sitä, etteikö hänellä olisi ollut vaikeuksia uskoa tai etteikö hän olisi epäillyt. Hänen kokemusmaailmansa puhui sitä vastaan, mitä Herra oli luvannut. Inhimillinen toivo jälkeläisestä oli kuollut, mahdollisuus saada perillinen oli olematon. Näin hän joutui ankaraan uskonkamppailuun: hänellä oli vain lupaus, johon tukeutua ilmeisiä tosiasioita vastaan.

Juuri näissä olosuhteissa Abrahamista kuitenkin kypsyi uskon isä. Paavali luonnehtii Aabrahamin uskoa näin: ”Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläväksi ja kutsuu olemattomat olemaan.” (Room. 4:17) Uskominen on helppoa, kun inhimilliset olosuhteet tukevat uskoa. Abrahamin usko kasvaa silloin, kun uskolla ei ole ulkoisia tukia, mihin nojata.

Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa tunnutaan olevan mahdottomuuksien edessä.  Perhe-elämään liittyvät vaikeudet voivat tuntua ylivoimaisilta. Oma tai läheisen sairaus tahtoo ajaa toivottomuuteen. Työn kuorma tai työttömyys vie voimat. Uutiset herättävät huolta. Mitä moninaisimmat asiat voivat pimentää tulevaisuuden näkymät.

Tällaisessa tilanteessa on hyvä muistaa Abrahamia, joka ”toivoi, vaikka toivoa ei ollut”. Milloin ja miten Jumala huutoon vastaa, ei ole ihmisen vallassa. Meitä kuitenkin kehotetaan nöyrtymään Jumalan väkevän käden alle ja luottamaan siihen, että hän vastaa ajallaan. Pietarikin rohkaisee: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.”

Kristitty joutuu taistelemaan myös omaa itsekästä luontoaan, sisimmästään kumpuavia pyhyyden vaatimuksia ja sielunvihollisen syytöksiä vastaan. Omantunnon ahdistuksissa on kaikkia muuta kuin helppoa uskoa, että Jumala on minulle Kristuksen tähden armollinen. Se voi tuntua yhtä vaikealta kuin sen uskominen, että 100-vuotiaalle syntyy lapsi.

Näissäkin kamppailuissa on hyvä muistaa uskon isä Abrahamia, joka katsottiin vanhurskaaksi sen vuoksi, että hän uskoi Jumalan lupaukseen – ei siksi, että hän noudatti lakia. Paavali tähdentää, että nämä sanat on kirjoitettu myös meidän vuoksemme.  ”Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.”

Ei luovuta siis toivosta, vaikka välillä tuntuisi siltä, että joudumme kulkemaan läpi harmaan kiven. Ehkäpä juuri pimeinä aikoina meitä kuljetaan Abrahamin teitä uskon vahvistumiseksi.

 

Urheilija esikuvana

 Yleisurheilun MM-kilpailut Budapestissa tarjoavat penkkiurheilijoille makeaa mahan täydeltä. Aika monet tulevat olemaan keskiviikkoiltana TV:n ääressä jännittämässä, miten Suomen suurin mitalitoivo, Wilma Murto, pärjää seiväshypyn finaalissa.

Huippu-urheilijat ovat idoleja, ovat he sitten enemmän tai vähemmän esimerkillisiä. Ennen muuta nuoret imevät heistä vaikutteita. Mutta kyllä he vaikuttavat aikuisiinkin.  Muistan, kuinka suomalaisten hiihtomenestys Lahdessa vuonna 2000 innosti hiihtolenkille. Kisat päättyivät kuitenkin doping-skandaaliin, jota selviteltiin vuosikausia. Siinä urheilun raadollinen puoli konkretisoitui ennen kokemattomalla tavalla.

Uskon, että urheilijoiden antama esimerkki on kuitenkin kokonaisuudessaan selvästi plussan puolella. Pääsääntöisesti menestyvät urheilijat ovat fiksuja ihmisiä, joista voidaan syystäkin ottaa mallia.

Itse asiassa Raamattukin kehottaa meitä oppimaan urheilijoista. Korinttilaisille lähettämässään kirjeessä apostoli Paavali puhuu juoksukilpailusta ja jopa nyrkkeilystä. (1 Kor. 9: 24 – 27).

”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.”

 Urheilija on siis kristityn esikuva siinä, miten omalle asialle tulee omistautua ja kuinka on opittava itsekuria. Ja näin puhuu apostoli, joka samaan aikaan opettaa kirkkaasti ja selvästi armon tietä ja Kristusta uskon ainoana perustana.

Tämän viikon kirkollinen teema on ”Itsensä tutkiminen”. Paavali haastaa meitä miettimään, miten vakavasti otamme kutsumuksemme. Hyvä on myös muistaa, että vanha kristillinen sana ”kilvoitus” tulee juuri kilpailemista tarkoittavasta kreikan sanasta.

Vaikka penkkiurheilu voi tuoda mukavaa piristystä arkeen, se ei kuitenkaan ole kristillisen elämän malli. Ei, kristittynä olen kutsuttu katsomosta juoksuradalle.

Vauhti voi toki vaihdella, välillä ehkä väsytään. Pääasia on kuitenkin se, että olen itsekin liikkeellä.

 

 

 

Oi jospa oisin saanut olla mukana

 

Hämeenkyrön seurakunnassa järjestetään säännöllisesti seurakuntaretkiä ja -matkoja. Nyt viimeksi 25.5. reissu suuntautui Virroille ja Kuortaneelle. Matkat ovat olleet onnistuneita ja niillä on viihdytty. Tulijoita on riittänyt ja bussit ovat täyttyneet. Palautekin on ollut myönteistä. Matkoilla on ollut mukavaa.

Viikon kuluttua lauantaina (10.6.) on tiedossa seuraava retki. Lähdemme lähetysyhdistys Kylväjän kesäjuhlille Tampereelle. Tapahtuma pidetään Pyynikillä hotelli Rosendahlissa. Lähetystyö on kirkon työn ydintä, ja oma seurakuntamme tukee Kylväjän työtä. Kun tämänkaltainen lähetystapahtuma tulee kulmille, kannattaa reagoida. Semminkin kun ohjelma on laadukasta ja edestakainen bussimatka tarjotaan 20 eurolla. Puhujista voidaan mainita mm. Eija-Riitta Korhola, joka on entinen Euroopan parlamentin jäsen. Illan päättää Maksetut viulut -yhtyeen juhlakonsertti. Tällä kertaa seurakuntaretkellä on vielä hyvin tilaa. Ilmoittautua voi Suvituuli Messille, joka on seurakuntamme lähetyssihteeri.

Haluan mainita myös toisenlaisesta mahdollisuudesta tehdä lähimatkailua. Seurakuntamme toteuttaa kesällä ”Kirkko kiertää kylillä” -projektin ja järjestää sunnuntain messuja kylillä. 18.6. kokoonnutaan Vesajärven Vesalaan, 2.7. Kyröskartanoon, 16.7. Jumesniemen kirkkoon ja 6.8. Pinsiön kirkkoon. Seurakuntamme miestenpiirin vapaaehtoiset auttavat tarvittaessa kyytiasioissa. Kirkkovaltuuston jäsen Lauri Korpijaakko on tässä asiassa yhteyshenkilö. Kannattaa siis tarttua myös näihin tilaisuuksiin ja tehdä pienimuotoisia seurakuntaretkiä aivan kotikulmille.

Kipparikvartetin tunnetuksi tekemässä laulussa Putte-possun nimipäivät  kertautuu toive ”Oi jospa oisin saanut olla mukana.” Siellä kaikilla oli niin mukavaa, joten kaiketi se hieman kaiveli, kun jäi hyvästä paitsi. Nyt on juhlilla ja kesäisissä messuissa tilaa ja kyytikin järjestyy. Ei muuta kuin menoksi! Ettei sitten tarvitse jälkeenpäin harmitella.

 

Jotta suomalaiset voisivat rukoilla enemmän

 

Matkapuhelinten alkuaikoina 1990-luvun alussa GSM-operaattori Radiolinja lanseerasi tunnetuksi tulleen sloganin: ”Jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän”. Operaattori käytti ensimmäisenä uutta GSM-tekniikkaa, josta sittemmin kasvoi maailmanlaaja digitaalinen matkapuhelinjärjestelmä.

Helatorstai eli Kristuksen taivaaseen astumisen päivä merkitsi ensimmäisten kristittyjen kohdalla muutosta, jonka kanssa oli opittava elämään. Herra ei ollut enää näkyvällä tavalla läsnä. Tämä kuului kuitenkin Jumalan suunnitelmaan. Yhteydenpidon pidon tavaksi ylöspäin tuli nyt entistäkin korostuneemmin rukous.

Rukouksella ja matkapuhelinten mahdollistamalla yhteydenpidolla on paljon yhteistä. Kännyköiden ominaisuuksien ajatteleminen voi auttaa meitä näkemään, miten suurenmoisesta asiasta rukouksessa on kyse. Se voi myös rohkaista meitä rukoilemaan enemmän.

Matkapuhelimet ovat nykyään monipuolisia kommunikaation välineitä. Niiden keskeisin ominaisuus on kuitenkin edelleen sama kuin ensimmäisen sukupolven yksinkertaisilla kännyköillä: ne kulkevat mukana ja niitä voidaan käyttää missä tahansa – toki verkon on oltava ensin olemassa.

Kirkko on rukouksen paikka, mutta rukoilla voidaan missä tahansa: kävelyllä, tiskatessa, bussimatkalla, kassajonossa. Olennaista on Jeesuksen mukaan se, että rukoilemme ”hengessä ja totuudessa”. Ymmärrän tämän merkitsevän rehellisyyttä ja sitä, että tajuamme olevamme Jumalan kasvojen edessä.

Käsitämme ehkä jotakin radioaalloista ja taajuusalueista, mutta enemmistö meistä ei tajua paljoakaan siitä, miten matkapuhelimet toimivat. Se ei kuitenkaan estä meitä käyttämästä niitä.

Rukous on myös eräänlainen salaisuus, jota emme voi järjellämme selittää. Epäilykset niin Jumalan olemassaolon kuin oman uskomme riittävyyden suhteen voivat vallata mielen. Tämän ei kuitenkaan pidä antaa tulla rukoilemisen esteeksi. On opittava rukoilemaan, vaikka järki panisi hanttiin.

Viime sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus opettaa meille ”Isä meidän” -rukouksen. On ihmeellistä, että me voimme lähestyä Jumalaa lapsen tavoin. Tämä ei ole itsestään selvää. Jumala on Isämme, koska Herra Jeesus on tehnyt tämän suhteen mahdolliseksi. Voidaan sanoa, että rukousyhteyden Taivaalliseen Isään mahdollistaa eräänlainen prepaid-liittymä.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Ei kai kukan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää. Valvokaa ja rukoilkaa.  Saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Rukoilkaa lakkaamatta. Niin Jeesus kuin apostolit kehottavat meitä kerta toisensa jälkeen rukoilemaan. He tiesivät ja ymmärsivät, että rukous ja Jumalan siunaus kulkevat käsi kädessä.

Siksi rukouksen laiminlyönti on vakava asia.

Lehdet puhkeavat nyt keväällä puihin, koska elämän virrat nousevat rungosta oksiin. Samasta syystä puut tuottavat syksyllä hedelmää. Rukous on yhteyden kanava, jonka kautta Jumalan siunaus tulee meidän ihmisten maailmaan. Ilman yhteyttä Kristukseen, todelliseen viinipuuhun, oman elämämme köynnös vääjäämättä kuihtuu. Uskon liekki sammuu.

Siksi rukoukseen on varattava aikaa. On syytä olla realisti: emme tule saamaan aikaa -  tämä aika on otettava. Vaikka ymmärtäisimmekin asian tärkeyden, rukous jää helposti. ”Siksi rukoushetkistä kiinni  pitäminen tulee päivittäisen kilvoituksemme tärkeimmäksi asiaksi.” (Ole Hallesby).

Omalla kohdallani aamusta on tullut se hetki päivästä, jolloin luen sanaa ja rukoilen – kävelylenkkiin yhdistettynä. Tätä ajankohtaa tahdon suositella muillekin, onhan koko päivä vielä edessä ja rukoushetki antaa voimaa kohdata päivän haasteet.

Saatat lukea tätä blogia matkapuhelimestasi. Muista, että myös rukouksen tie on ulottuvillasi.

 

Voiko Jeesuksen ylösnousemusta todistaa?

Pääsiäisen sanoma ”Kristus nousi kuolleista” on siinä määrin radikaali ja normaalin kokemuksen ylittävä, että on lupa kysellä, mihin tällainen usko perustuu. Tässähän ollaan kristillisen uskon ytimessä: ”Ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.”

Se on selvää, että luonnontieteen keinoin Jeesuksen ylösnousemusta ei voida todistaa sen paremmin kuin luomisenkaan ihmettä. Tässä ollaan tekemisissä asioiden kanssa, joiden toistaminen tai mittaaminen eivät ole mahdollisia. Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta on kuitenkin esitetty näkökohtia, joita epäilijänkään ei pidä sivuuttaa.

Ensinnäkin on ilmeinen tosiasia, että Jeesuksen hauta oli tyhjä. Evankeliumien kertomukset poikkeavat toisistaan jonkun verran yksityiskohdissa, mutta tämä puhuu enemmän kertomusten autenttisuuden puolesta kuin se, että ne olisivat täysin yhdenmukaiset. Pääasiasta evankeliumit kuitenkin puhuvat yhtäpitävästi: hauta oli tyhjä.

Jeesuksen ruumista ei löydetty, eivätkä hänen vastustajansakaan voineet kiistää asiaa. Selvää on, että he olisivat tuoneet ruumiin esille viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäiset kristityt alkoivat julistaa Herran ylösnousemusta. Näin he eivät kuitenkaan voineet tehdä, sillä ruumis oli kadonnut. Matteuksen mukaan ylipapit käskivätkin levittää huhua, että opetuslapset olisivat varastaneet ruumiin.

Tässä yhteydessä voidaan mainita myös Jeesuksen käärinliinoihin liittyvä yksityiskohta, jonka Johannes tuo esille. Käärinliinat olivat haudassa sellaisella tavalla, joka tekee mahdottomaksi ajatuksen haudanryöstöstä. ”Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään.” Jeesuksen käärinliinoissa oli jotakin samantapaista kuin kotelossa, josta perhonen on lähtenyt. Pietari lähtikin haudalta pois ihmetellen sitä, mitä oli tapahtunut.

Evankeliumien mukaan naiset olivat ensimmäisinä tyhjällä haudalla ja sitten kertoivat siitä. Jeesuksen ajan yhteiskunnassa naisten sanan painoarvo oli heikko. Juutalaisen lain mukaan naisen todistus ei ollut pätevä. Jos kertomukset ylösnousemuksesta olisivat sepitettyjä, todistajiksi ei missään tapauksessa olisi laitettu naisia.

Jeesus myös ilmestyi opetuslapsilleen useita kertoja. Magdalan Maria sai kohdata ylösnousseen Jeesuksen pääsiäisaamuna haudan luona. Sen jälkeen Jeesuksen kerrotaan ilmestyneen Emmauksen tien kulkijoille sekä Pietarille. Johanneksen mukaan Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen pääsiäispäivän iltana. Viikkoa myöhemmin tämä toistui. Kun apostoli Paavali palauttaa lukijoittensa mieleen kristillisen uskon perusasioita (1.Kor. 15), hän kertoo yli 500 ihmisen nähneen Jeesuksen hänen ylösnousemuksensa jälkeen.

Jeesuksen ylösnousemuksen  todisteista on tässä yhteydessä paikallaan mainita myös Uuden testamentin omasta todistuksesta riippumaton tosiasia. Kristillinen seurakunta syntyi ylösnousemususkon ympärille ja alkoi levitä. Lukkojen takana piileskelevät opetuslapset muuttuivat rohkeiksi todistajiksi. Pienestä alusta kasvoi maailmanlaaja kirkko. Tämän selittää parhaiten se, mistä Raamattu kertoo: ylösnoussut ilmestyi oppilailleen, avasi heille kirjoitukset ja lähetti heidät maailmaan.

On vielä aiheellista pohtia yhtä kysymystä. Missä määrin usko ylipäätään perustuu tosiasioiden hyväksymiseen ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin ja missä määrin uskon syntymisessä on kyse jostakin muusta?

Jeesuksen kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta rikas mies kuoltuaan päätyy vaivan paikkaan. Hän pyytää Isä Abrahamilta, että joku kuolleiden joukosta menisi hänen veljiensä luo varoittamaan heitä. Tähän Abraham sanoi: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.”

Tästä Raamatussa on myös esimerkkejä. Kun Jeesus herätti Marian ja Martan veljen Lasaruksen kuolleista, se ei ollut kaikille myönteinen asia. Ylipapit halusivat surmata Jeesuksen lisäksi myös Lasaruksen, sillä monet juutalaiset uskoivat Jeesukseen hänen takiaan. Edellä myös kerrottiin, kuinka ylipapit laittoivat pääsiäisen jälkeen liikkeelle valheellisen huhun.

Ollaanpa Jeesuksen ylösnousemuksen todisteista mitä mieltä tahansa, on siis ilmeistä, että ne eivät välttämättä saisi ihmistä kääntymään – edes siinä tapauksessa, että ne olisivat kiistattomia. Epäusko on muuta kuin epäily, se ei tahdo uskoa. Syynä eivät välttämättä ole uskomisen älylliset hankaluudet, vaan haluttomuus muuttaa omia ajattelutapoja ja tottumuksia.

Avoimella mielellä olevaa kyselijää Jeesus opastaa omakohtaiselle tutkimusmatkalle: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” (Joh. 7:17)

 

ONKO PAHOLAINEN TODELLA OLEMASSA?

 

Törmäämme pahan todellisuuteen jatkuvasti. Uutisia ei ehdi kovin pitkään katsoa, kun saa taas vahvistusta sille, että tässä maailmassa asiat eivät ole kohdallaan. Kuulemme väkivaltaisista teoista, jengiytymisistä, sodista, ihmiskaupasta, talousrikoksista ja muista raskaista asioista.

Pahuus ei ole uskon asia. Mutta mistä se johtuu?

Viimeisimmässä Perjantai-ohjelmassa puhuttiin nuorten väkivallasta.  Studioyleisö näki syyn olevan yhteiskunnassa. Sosiaalisen media nähtiin myös olevan ongelman takana. Lapsiasiavaltuutettu nosti esille syrjäytymisen keskeisimpänä riskitekijänä. Julkisessa keskustelussa on kiinnitetty huomiota myös suomalaisten lisääntyneisiin mielenterveydellisiin ongelmiin. Toki kotien todellisuus vaikuttaa myös lasten ja nuorten tekemisiin.

Silloin, kun puhutaan pahuudesta, kirkolla on paljon sanottavaa. Tai ainakin pitäisi olla. Kristillisen uskon mukaan todellisuuteen, jossa elämme, kuuluvat  ”synti, perkele ja kuolema”.

Kirkkokäsikirjassa erityisesti tämän viikon tekstit puhuvat pahasta. Raamatun mukaan Saatana on enemmän kuin kirosana. Kyseessä on henkivalta, joka taistelee Jumalan hyviä tarkoituksia vastaan.

Tällainen ajatus voi tuntua nykyihmisestä vieraalta, jopa järkyttävältä – kaikista kuulemistamme kauheuksista huolimatta. Ajatus pahasta, jolla on suunnitelma, joka houkuttelee, tekee aloitteen ja jolla on myös valtaa ihmisiin, kuulostaa jotenkin keskiaikaiselta tai naivilta.

Raamatun opetusta paholaisesta ei pidä kuitenkaan ohittaa hymähdyksellä. Jeesus puhuu yhtä itsestään selvänä asiasta sekä Jumalasta että Saatanasta. Hän nimittää Saatanaa murhaajaksi, valheen isäksi sekä tämän maailman ruhtinaaksi. Saatana on kuin väkevä mies, joka vartioi omaisuuttaan. Hänellä on jopa valtakunta.

Tämä on syytä panna merkille senkin vuoksi, että ihmisillä on taipumus syyttää Jumalaa, kun jotakin pahaa tapahtuu. Kysymme miten maailmassa oleva pahuus käy yhteen sen väitteen kanssa, että Jumala on rakkaus. Tähän ei varmaankaan olekaan patenttivastausta. Mutta on ehkä unohdettu, että todellisuuteen kuuluu myös Jumalaa vastustava voima, joka turmelee elämää.

Raamatun mukaan paholaisen toiminta ei rajoitu vain siihen, että hän viettelee ihmisiä pahaan. Hän tekee myös kaikkensa torjuakseen Jumalan pelastavan sanan vaikutuksen maailmassa. Paholainen pyrkii nyppimään evankeliumin sanan ihmisen sisimmästä heti, kun se on kylvetty sinne. Hän kylvää rikkaviljaa hyvän siemenen sekaan.

Paholainen täyttää myös hanakasti hengellisen tyhjiön. Jeesus kuvaa sitä näin: ”Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autiolla seudulla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: ”Minä palaan kotiini, josta lähdin”.  Jeesuksen mukaan se ottaa tyhjillään olevaan kotiin mukaansa seitsemän vielä pahempaa henkeä. Lopulta ihmisen samoin kuin tila on pahempi alussa.

Tämä on vakava sana omalle ajallemme.

Ihmisen sydän ei voi olla tyhjä. Se täyttyy aina jollakin. Jos kansa unohtaa Jumalan, silloin koko yhteiskunnassa alkaa tapahtua pahoja asioita.

 Kansamme on aikanaan tullut kristillisen uskon vaikutuspiiriin, ja sen myötä olemme saaneet monenlaista siunausta. Monien mittareiden mukaan olemme kuitenkin vieraantumassa kristillisestä uskosta. Kastettavien määrä on vähenemässä. Eräänlainen uskontoallergia on saanut enenevässä määrin tilaa.

Uskonnonvapauttakin tulkitaan helposti väärin. Se antaa mahdollisuuden uskonnon harjoittamiseen, mutta sitä tulkitaan helposti vapautena uskonnosta. Yhtenä esimerkkinä on se, että kouluissa ja päiväkodeissa on aiempaa vaikeampaa toimia. Hartaudellisten tilaisuuksien pitäminen on käytännössä hankalaa, koska se vaatii usein työläitä järjestelyjä.

Nyt on kysyttävä: Jos Jumalan sanan opetukset eivät ohjaa kansaa, niin mikä sitä sitten ohjaa? Kristillisen uskon piiristä irrottautuminen merkitsee tyhjäksi huoneeksi tulemista. Mikä silloin täyttää kasvavan tyhjiön? Seitsemän pahempaa henkeäkö?

Raamatun mukaan ei ole olemassa neutraalia ei kenenkään maata. Tässä maailmassa hyvä ja paha taistelevat keskenään. Tämän myös kokemus vahvistaa.

Kristittyinä meidän on rohjettava puolustaa sitä uskoa, jonka hedelmistä olemme tähän asti saaneet nauttia. Näkyvissä olevien karvaiden hedelmien kypsymisen pitäisi herättää meidät ennen kuin on liian myöhäistä.

Paholainen kyllä vartioi linnaansa ja omaisuuttaan ase kädessä. ”Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin.”

Rukoilkaamme ja tehkäämme omalla paikallamme voitavamme, jotta Jumalan sana saisi edelleen tilaa yhteiskunnassamme ja ennen muuta lasten ja nuorten parissa.

 

 

 

KIRKONKELLOT SOIVAT TUKEA UKRAINALLE PE 24.2. KLO 12

 Ensi perjantaina tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Venäjä on toimillaan ajanut Ukrainan ennen näkemättömään ahdinkoon ja asettanut kyseenalaiseksi sääntöihin perustuvan järjestyksen maailmassa. Saamme jatkuvasti kuulla uusia hätkähdyttäviä uutisia siitä, miten häikäilemättömästi hyökkääjä on toiminut. Samalla Venäjä on pilannut kansainvälisen maineensa ja saanut hylkiövaltion leiman.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat kutsuneet seurakunnat ympäri Suomen osoittamaan tukeaan Ukrainalle Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen vuosipäivänä 24.2.2023.
Tällöin kirkonkellot ympäri Suomen soivat tukea Ukrainalle. Näin tehdään myös Hämeenkyrössä.

Kelloja soittamalla osoitamme symbolista tukea Ukrainalle. Emme hyväksy Venäjän politiikkaa, vaan tuemme Ukrainaa ja ukrainalaisia. Meitä kutsutaan rukoilemaan sodan loppumisen puolesta ja auttamaan ukrainalaisia mahdollisuuksien mukaan. Taloudellista tukea voi antaa Ukrainassa toimiville avustusjärjestöille. Suomeen saapuneisiin ukrainalaisiin on suhtauduttava ystävällisesti ja kunnioittaen.  

Meidän on hyvä rukoilla myös oman maamme ja sen esivallan puolesta. Vaikka varsinaista sodan uhkaa ei tällä hetkellä olekaan, joudumme varautumaan erilaisiin yhteiskuntaa häiritseviin toimiin. Päättäjät joutuvat toimimaan vaikeasti ennakoitavissa olosuhteissa monenlaisten paineiden keskellä. Siksi heitä on muistettava omassa ja yhteisessä rukouksessa.

Rukoilkaamme myös kirkkomme ja oman seurakuntamme puolesta, että voisimme kristittyinä pitää esillä sitä valoa, joka loistaa synkimmässäkin pimeydessä.

Rakastava Jumala,
joka pidät kädessäsi koko maailmaa,
suojele kaikkia sodan jalkoihin joutuneita,
huolen ja pelkojen pyörteisiin vajonneita,
lohduta haavoittuneita ja kotinsa menettäneitä.
Siunaa ja varjele kirkkoasi sodan keskellä.

Anna sen olla lohdutuksen lähde ja turva kaikille ihmisille.
Anna seurakunnille rohkeutta puhua totuuden sanoja.
Anna rakkautesi valon loistaa pimeyden keskellä kuin majakka,
joka ohjaa kotiin.

 

 

TRANSLAKI JA ALAIKÄISET

Yhteiskunnassamme on viime vuosina noussut aiempaa voimakkaammin esille näkemys, jonka mukaan ihmisen pitäisi voida itse määritellä oma sukupuolensa. On tahdottu erottaa fyysinen todellisuus ja se, millaiseksi ihminen itse kokee itsensä. Yhtenä esimerkkinä tästä on translaki, jonka eduskunta hyväksyi 1.2. Lain myötä juridisen sukupuolen voi vahvistaa oman selvityksen perusteella. Aiemmin asiassa vaadittiin myös lääketieteellinen selvitys.

Vaikka sensitiivisyys on paikallaan seksuaalieettisissä kysymyksissä, on seksuaalista tasavertaisuutta ajavien liikkeiden näkemyksiä lupa arvioida kriittisesti. Erityisesti on syytä olla huolissaan lasten ja nuorten puolesta, joiden seksuaalinen identiteetti on vielä kehitysvaiheessa. Nyt tehty päätös koskee täysikäisiä, mutta em. liikkeiden pyrkimyksenä on laajentaa päätös koskemaan myös alaikäisiä.

Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei ikärajaa pidä laskea. Perusteluna on se, että nuoruusiässä identiteetin  rakentaminen on vasta käynnissä eikä kehityksen lopputulos ole tiedossa, ei myöskään nuorella itsellään. (HS 27.1.) Kaltialan mukaan on vanhastaan tunnettua, että jotkut lapset identifioituvat jossain vaiheessa vahvastikin toiseen sukupuoleen. Neljä viidestä vastakkaiseen sukupuoleen identifioituneesta lapsesta kokee kuitenkin taas murrosiässä toisin. Siksi on viisasta seurata tilannetta, antaa lapselle kasvurauha ja hoitaa perheen ahdistusta ja mahdollisia liitännäisongelmia. Kaltialan puheenvuoro on mielestäni järjen ääni helposti  tunteisiin menevässä keskustelussa. 

Kirkon tehtävänä tässä maailmassa on tulla kärsivien rinnalle - omista lähtökohdistaan käsin. Ihmisen elämässä seksuaalisuuden alueella olevat taakat ovat niitä raskaimpia, millaisia ne sitten ovatkin. Seurakunta on tarkoitettu särkyneiden majataloksi, jossa myös seksuaalisuutensa kanssa eri tavoin kamppailevat voivat tulla hoidetuiksi.

Meille kaikille kuuluu Herran sana: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”