Lyhyt uskonoppi 3. Synnistä ja pahan vallasta

Miksi maailmassa on niin paljon pahaa? Tämä kysymys nousee ainakin joskus mieleemme, vaikka vastauksia ei ehkä uskota olevan. Miksi kiusaamista ilmenee yhtä lailla hiekkalaatikolla, koulussa, työpaikalla ja vanhainkodissa? Ihmisellähän on kuitenkin luonnostaan taju oikeasta ja väärästä. Rikollinenkin vihastuu, jos toinen ei pidä sopimuksesta kiinni.

Ongelmamme ei olekaan siinä, ettemme tietäisi miten tulisi elää, vaan siinä, ettemme toimi tämän tiedon mukaan. Raamattu puhuu tässä yhteydessä synnistä. Ihmisen sisimmässä  on voimia, jotka pitävät häntä väkevän miehen tavoin otteessaan.  Jeesus sanoo, että pahat ajatukset, vilppi, ahneus, häijyys ja muu pahuus lähtevät ihmisen sydämestä. Niitä emme voi ravistaa irti itsestämme.  Apostoli Paavalikin joutui toteamaan, että hän on myyty synnin alaisuuteen.  

Mennään asian juurille. Syntiinlankeemuskertomuksen mukaan ihminen lankesi tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan. Ensin hänet saatettiin epäilemään Jumalan sanaa. Sen jälkeen oikean ja väärän rajan ylittäminen oli helpompaa. Lankeemukseen johdatti myös toisen huono esimerkki. Tämä kaava toistuu edelleen kerta toisensa jälkeen. Kun sitten lankeemus oli tapahtunut, ihminen piiloutui Jumalalta. Tämäkin synnin seuraus on ajaton. Ihmisellä on luontainen taipumus paeta Jumalaa.

Ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden särkyminen heijastuu ihmisten keskinäisiin suhteisiin. Syntiinlankeemusta seurasi veljesmurha: Kain tappoi Abelin. Tämän jälkeen Raamattu kertoo pahuuden yltymisestä maan päällä, eikä tämä pahuus hävinnyt lopullisesti edes vedenpaisumuksessa. Raamatun historia onkin paljolti sotien historiaa – ja tällä samalla jatkumolla mekin yhä elämme.

Monien on vaikea uskoa rakastavaan Jumalaan, koska maailmassa on niin paljon pahaa. Tällöin kuitenkin unohdetaan se, että Raamattu puhuu synnin lisäksi paljon paholaisesta. Kirje efesolaisille muistuttaa, että meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan pahoja valtoja vastaan. Tämä voi selittää sitäkin, että kun antaa pahalle pikku sormen, se vie koko käden. Synnillä on taipumus levitä syövän tavoin ja turmella elämää. Se etsiytyy myös rakenteisiin. Pahimmillaan yhteiskunta tekee mustan valkoiseksi ja kääntäen. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea.

Synti tuo siis monenlaista murhetta ihmisten elämään. Pahan perimmäinen tavoite on kuitenkin estää ihmistä pääsemästä uudelleen Jumalan yhteyteen. Siksi se vastustaa evankeliumin julistusta ja pyrkii kaikin tavoin tukahduttamaan Jumalan synnyttämän elämän. Paha nokkaisee mielellään sanan siemenen ihmisen sydämestä jo ennen kuin se on alkanut itää. Siellä taas, missä uusi elämä on virinnyt, kohdataan pian myös pahan todellisuus. Jos ihminen ennen uskon syntyä sai elää rauhassa, saa hän saa nyt huomata joutuvansa taisteluun. Kristityn elämää onkin vanhastaan luonnehdittu sotapalvelukseksi.

Tällaisissa kamppailuissa tulee vähitellen selväksi, mihin Kristusta tarvitaan. Synnin valta maailmassa ja myös omassa sydämessä on niin voimakas, että tarvitaan todellakin ”toinen vielä väkevämpi”, joka voi voittaa synnin, kuoleman ja saatanan. Pääsiäisen sanoma on, että suurin taistelu on jo käyty. Käärmeen pää on murskattu ja voitto saatu. Ikuinen vanhurskaus on tuotu eikä syntejä enää lueta meille. Tähän saamme tarttua silloinkin, kun on valotonta ja myrskytuulet pieksevät elämämme rakennusta.

 

 

 

Lyhyt uskonoppi 2. Mitä kaikkea luomisusko tarkoittaa?

 Kristillisen uskon lähtökohtiin kuuluu, että Jumala on Luoja ja elämän antaja. Ihminen on tarkoitettu elämään yhteydessä Luojaansa ja toisiin ihmisiin. Lisäksi hänet on asetettu viljelemään ja varjelemaan maata. Jumala ei ole vain pannut kaikkea alulle, vaan hän on myös elämän ylläpitäjä. Esimerkiksi maan herääminen eloon talven jälkeen ja lasten syntyminen samoin kuin kyky ajatella, liikkua ja tehdä työtä ovat Jumalan jatkuvaa luomistyötä. Ruokarukous on hyvä tapa muistuttaa itseään tästä.

Mutta eikö kaikki alkanut alkuräjähdyksestä? Kysymys luonnontieteiden ja kristillisen uskon välisestä suhteesta on mietityttänyt monia kristittyjä. Se nousi esille, kun uuden ajan kynnyksellä havaittiin, että maa kiertää aurinkoa eikä toisinpäin. Darwin pani 1800-luvulla merkille, että monet lajit ovat kehittyneet pitkän ajanjakson kuluessa. Tämän nähtiin olevan ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Alkuräjähdys on puolestaan paras tämänhetkinen tieteellinen teoria maailman synnystä. Sen arvioidaan tapahtuneen noin 13,7 miljardia vuotta sitten. Luomiskertomuksen mukaan Jumala taas loi maan 6 päivässä. Pitäisikö minun uskoa tiedemiehiin vai Raamattuun?

Mielestäni kristitty voi varsin rauhallisin mielin luottaa molempiin, kun pidetään mielessä seuraavat asiat:  Raamattu vastaa ”miksi”-kysymyksiin. Se puhuu siitä, miksi me elämme ja mikä on elämän tarkoitus. Tieteen tehtävänä on puolestaan etsi vastauksia ”miten”-kysymyksiin.  Tutkija mittaa, punnitsee ja laskee sekä tekee tältä pohjalta johtopäätöksiä. Hänkään ei voi kuitenkaan esittää objektiivista totuutta elämän perimmäisestä tarkoituksesta. Kysymys menee tieteen reviirin ulkopuolelle.

Luomiskertomuksen mukaan ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi. Perheen perustaminen, lasten saaminen on annettu ihmisen tehtäväksi. ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat olleet kirkossa hankalia eikä tämäkään aika tee poikkeusta.  Mielestäni kristitty voi lähteä siitä, että sukupuolia on lähtökohtaisesti kaksi, vaikka jotkut eivät kokisi olevansa kumpiakaan. Raamatullisen ohjeen mukaan kristitty kunnioittaa kaikkia ihmisiä siitä riippumatta, millainen on heidän seksuaalinen suuntautuneisuutensa.

Luomisuskoon kuuluva näkemys, että ihminen on asetettu viljelemään ja varjelemaan maata, on tullut hyvin ajankohtaiseksi ilmastomuutokseen liittyvien kysymysten vuoksi. Saamme kuulla eroosiosta, rehevöitymisestä, saasteista ja ympäristömyrkyistä. On unohtunut, että ihminen on asetettu myös varjelemaan luomakuntaa. Vaikka ongelmien suuruus ylittää yksittäisen ihmisen mahdollisuudet, jokainen voi kuitenkin tehdä jotakin, esimerkiksi lajitella, kierrättää ja käyttää julkista liikennettä silloin, kun se on mahdollista. Kristitty välttää myös ahneutta ja pyrkii kohtuullisuuteen.

Kehotus viljellä voidaan tulkita myös hengen viljelynä. Kulttuuri on luomisuskon piiriin kuuluva asia. Ihminenkin saa luoda. Kirjallisuus, musiikki, kuvataide, teatteri ja muut kulttuurin muodot voivat tuoda sisältöä ja virkistystä elämäämme. Tokihan kulttuuriin lasketaan kuuluvaksi myös asioita, jotka eivät lähennä ihmistä Jumalaan. Sitäkin on lupa arvioida. Kristitty voi kuitenkin olla lähtökohtaisesti kulttuurimyönteinen.

 

 

LYHYT USKONOPPI 1. Jumalan armovalinnasta

Kirkkoherran kynästä -palstalla julkaistaan n. 3 viikon välein tiivistelmät Spotify-sivustolle ladatuista Miniripari -podcasteista. Näin nekin, jotka eivät ehdi tai halua kuunnella äänitteitä, voivat halutessaan lukea kristillisen uskon ydinkohtia käsitteleviä opetuksia. Teksteistä muodostuu "Lyhyt uskonoppi", joka tulee pitämään sisällään 6 jaksoa kuten myös "Miniripari". 

--------------------

Rippikoulussa opetus tavataan aloittaa luomisesta. Nyt lähdetään kuitenkin vieläkin kauemmaksi, aikaan ennen luomista. Raamatun ilmoituksen mukaan jotakin hyvin tärkeää on tapahtunut jo silloin. Se auttaa sitten ymmärtämään paremmin kaikkea muutakin, mistä Raamattu kertoo. Mitä se on?

Efesolaiskirjeen kirjoittaja vastaa: ”Hän on valinnut meidät Kristuksessa.” Jumala näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä. Hänen suunnitelmansa oli ottaa meidät lapsikseen ja perillisikseen. Näin Jumala näki rakkaudessaan hyväksi toimia. Tämä valinta ja suunnitelma oli siis olemassa jo ennen maailman luomista.

Tämän jumalallisen salaisuuden oli määrä paljastua ja toteutua tietyssä historian vaiheessa. Tämän vuoksi tarvittiin maa ja kansa, johon Kristus voisi syntyä. Israelin valinta ei merkitse sitä, että toiset kansat olisivat Jumalalle vähempiarvoisia. Israelin valinnan tarkoitus oli se, että kaikki kansat voisivat tulla siunatuiksi.

Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa 2000 vuotta sitten, oli tullut salaisuuden paljastumisen aika. Hän julisti: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” Jeesuksen edellä kulki tienraivaaja, Johannes Kastaja. Nähdessään Jeesuksen hän sanoi: ”Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”

Johanneksen sanomalla oli vahva kytkös Vanhan testamentin maailmaan. Mooseksen kirjoista voimme lukea, kuinka väärin tehnyt saattoi vapautua synnin rangaistuksesta määrättyjen sovitusmenojen kautta. Niihin liittyi uhrieläin, jonka kannettavaksi tehdyt synnin siirrettiin. On syytä panna merkille, että myös Raamatun viimeisessä kirjassa, Johanneksen ilmestyksessä, puhutaan paljon Jumalan Karitsasta. Kirja antaa ymmärtää, että Jumalan aivoituksissa Jeesus on ollut Jumalan Karitsa jo aikojen alussa. (Ilm. 13:8) Näin myös Herran ristintie kuului alusta asti Jumalan suunnitelmaan.

Jumalan armovalintaan kuuluu olennaisesti se, että hän on valinnut uskon tien pelastuksen tieksi. Tämä ei ole inhimillisen ajattelun mukaista.  Kertomus Jaakobista ja Eesausta havainnollistaa tätä asiaa. Raamatun ajan kulttuurissa vanhemmalla lapsella oli etuoikeuksia nuorempaan nähden. Näiden veljesten kohdalla kävi kuitenkin päinvastoin. Apostoli Paavali selittää tätä asiaa: ”Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon”. Ja hän jatkaa: ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.”

Elämme aikoja, jolloin levottomuutta ja pelkoa herättäviä uutisia saa kuulla päivästä toiseen. Siksi on tarpeen kuunnella yhtä usein evankeliumia, Jumalan hyvää uutista. Raamatun opetus Jumalan armovalinnasta siirtää kristittynä elämisen painopisteen pois omasta itsestä Jumalaan ja hänen tekoihinsa. Saan olla Jumalan lapsi ja perillinen siksi, että Jumala on tahtonut sitä. Omat ratkaisuni ja päätökseni ovat aina puolinaisia eikä niihin voi hädän hetkellä turvautua. Siksi on lohdullista kuulla, että viime kädessä ratkaisevaa eivät ole omat aikaansaannokseni, vaan se että Jumala armahtaa.

Halutessasi kuuntele lisää:  Miniripari 1.

 Linkki Miniripariin: podcasters.spotify.com/pod/show/miniripari

 Podcastit löytyvät myös suoraan Spotify-sovelluksesta hakusanalla ”Miniripari”.

 

 

Ongelmia jumalanpalvelusten striimaamisessa

 Tänä syksynä seurakunnan jumalanpalvelusten striimaukset ovat epäonnistuneet useampia kertoja. 5.11. nettiyhteyttä ei saatu aikaiseksi. Ilmeisesti kenttä ei ole aina riittävän hyvä. Eilen 26.11. saatiin yhteys ja kuvakin tuli, mutta ääni jäi kuulumatta. Oletamme vian tulleen mikrofonin johtoon, joka vuoroin kiinnitetään kameraan ja irrotetaan siitä. Asiaa tutkitaan. Inhimillisiä erehdyksiäkin on välillä tullut ainakin allekirjoittaneelle.  

Ei tässä voi muuta kuin pahoitella teille seurakuntalaisille aiheutunutta harmia. Harmia se toki meillekin työntekijöinä on tuottanut. Ikävää tässä on se, että emme tällä hetkellä voi edes luvata parempaa. Tietty epävarmuus jää tämän hetkisen tekniikan kanssa.

Emme voi varmuudella luvata, että striimaus onnistuu niissäkään tilaisuuksissa, jotka tuoreen jouluesitteen mukaan striimataan. Sen verran haasteellinen meidän tilanteemme on nyt tällä hetkellä. Tulemme käymään keskustelua myös siitä, miten striimien kanssa ensi vuonna menetellään.

 Varminta on lähteä paikan päälle. Korona-aikana kun kirkko oli hetkittäin suljettu, striimit tekivät jumalanpalveluksiin osallistumisen mahdolliseksi. Nyt ovet ovat onneksi auki, vaikka Koronaa vielä esiintyy.

Jumalanpalveluksiin on mahdollista saada myös kuljetusapua. Vapaaehtoiset kuljettavat seurakuntalaisia kirkkoon ja muihinkin tilaisuuksiin.  Aina ei kirkkoon kuitenkaan voi tai jaksa lähteä. Silloin on mahdollista kuunnella jumalanpalvelusta radiosta tai seurata jonkun muun kuin kotiseurakunnan striimiä.

 

APUA VALVOMISEEN

Luin taannoin lehdestä jutun, joka käsitteli palovaroittimia. Liian usein palovaroittimet eivät syystä tai toisesta toimi silloin, kun niiden pitäisi. Niiden patterit saattavat olla lopussa tai ne eivät ole enää toimintakunnossa. Tässä on jotakin, joka resonoi valvomisen sunnuntain sanoman kanssa.

Muistamme Jeesuksen opetuslapset Getsemanen puutarhassa. Jeesus kävi rukoustaisteluun voidakseen pysyä Jumalan tahdon tiellä ja kestääkseen edessä olevat koetukset. Hän pyysi  opetuslapsia valvomaan kanssaan. Näiden silmät kävivät kuitenkin raukeiksi. He nukahtivat kerta toisensa jälkeen.

Tässä on elävä kuva ihmisluonnosta. Vaikka henki olisi altis, liha on heikko.  Kuinka moni meistä jaksaa rukoilla puoltakaan tuntia?

Mikä neuvoksi – tai onko tässä edes sellaista? Ponnistelu inhimillisiin voimin luontaisen hitautemme voittamiseksi  ei pidä meitä valveilla. Miten käy liikaa valvoneen päivystäjän? Hän ei pysty hoitamaan tehtäviään, vaan nukahtaa jossakin vaiheessa pelkästä ylirasituksesta.

Herännäisjohtaja Jonas Laguksen sielunhoidollisista kirjeistä käy ilmi, että ymmärsi selkeästi ihmisen kykyjen riittämättömyyden.  Hän näki heränneen ihmisen vaarana sen, että hän alkaa puristaa itsestään katumusta, parannusta, valvomista, synnintuntoa ym. Ne kyllä kuuluvat Laguksen mukaan elävään uskoon.

”Mutta vika on siinä, että heränneet pakottamalla vaativat näitä ominaisuuksia kirotulta, langenneelta ja kuolleelta luonnoltaan ja rupeavat niitä itse anastamaan itselleen eivätkä heti paikalla mene Herran Kristuksen luo pyytäen ja odottaen, että hän antaisi heille nämä lahjat.”

Tällainen hedelmätön menettely on väärää parannuksen tekoa. Sille on ominaista, että pyritään saamaan aikaan jotakin sellaista, joka on langenneelle ihmisluonnolle mahdotonta. Tästä Lagus haluaisi vapauttaa kilvoittelijan. On suostuttava olemaan perinpohjin kadotettu ja käännyttävä joka hetki kaikkea vailla Kristuksen puoleen.

Näin ollen ei pidä liikaa hätkähtää sitä, että oma valvominenkin tuntuu vaikealta ellei ylivoimaiselta. Asian murehtimiseen ei pidä käyttää aikaa, vaan sen sijaan on tultava tämänkin puutteen kanssa ilman enempiä valmisteluja Auttajan luo.

Näin oksa pysyy kiinni viinipuussa ja kristitty valvovana. 

 

Läpi harmaan kiven

 Vanhan testamentin keskeiset henkilöt voivat opettaa meille tärkeitä asioita. Yksi näistä vanhoista opettajista on uskon isäksi kutsuttu Abraham.

Abraham sai kutsun lähteä kotiseuduiltaan luvattuun maahan. Hänelle annettiin lupaus, että hänestä tulee polveutumaan suuri kansa ja että Herra siunaa häntä. Abraham uskoi tähän lupaukseen, ja sen vuoksi Jumala ”katsoi hänen vanhurskaaksi” eli mieltyi häneen.  Tämä usko joutui kuitenkin koetteille useammankin kerran. Ei vähiten sen vuoksi, että Abraham ja hänen vaimonsa olivat jo siinä iässä, missä lapsia ei saada.

Se, että Abrahamista tuli uskon isä, ei varmaankaan merkinnyt sitä, etteikö hänellä olisi ollut vaikeuksia uskoa tai etteikö hän olisi epäillyt. Hänen kokemusmaailmansa puhui sitä vastaan, mitä Herra oli luvannut. Inhimillinen toivo jälkeläisestä oli kuollut, mahdollisuus saada perillinen oli olematon. Näin hän joutui ankaraan uskonkamppailuun: hänellä oli vain lupaus, johon tukeutua ilmeisiä tosiasioita vastaan.

Juuri näissä olosuhteissa Abrahamista kuitenkin kypsyi uskon isä. Paavali luonnehtii Aabrahamin uskoa näin: ”Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläväksi ja kutsuu olemattomat olemaan.” (Room. 4:17) Uskominen on helppoa, kun inhimilliset olosuhteet tukevat uskoa. Abrahamin usko kasvaa silloin, kun uskolla ei ole ulkoisia tukia, mihin nojata.

Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa tunnutaan olevan mahdottomuuksien edessä.  Perhe-elämään liittyvät vaikeudet voivat tuntua ylivoimaisilta. Oma tai läheisen sairaus tahtoo ajaa toivottomuuteen. Työn kuorma tai työttömyys vie voimat. Uutiset herättävät huolta. Mitä moninaisimmat asiat voivat pimentää tulevaisuuden näkymät.

Tällaisessa tilanteessa on hyvä muistaa Abrahamia, joka ”toivoi, vaikka toivoa ei ollut”. Milloin ja miten Jumala huutoon vastaa, ei ole ihmisen vallassa. Meitä kuitenkin kehotetaan nöyrtymään Jumalan väkevän käden alle ja luottamaan siihen, että hän vastaa ajallaan. Pietarikin rohkaisee: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.”

Kristitty joutuu taistelemaan myös omaa itsekästä luontoaan, sisimmästään kumpuavia pyhyyden vaatimuksia ja sielunvihollisen syytöksiä vastaan. Omantunnon ahdistuksissa on kaikkia muuta kuin helppoa uskoa, että Jumala on minulle Kristuksen tähden armollinen. Se voi tuntua yhtä vaikealta kuin sen uskominen, että 100-vuotiaalle syntyy lapsi.

Näissäkin kamppailuissa on hyvä muistaa uskon isä Abrahamia, joka katsottiin vanhurskaaksi sen vuoksi, että hän uskoi Jumalan lupaukseen – ei siksi, että hän noudatti lakia. Paavali tähdentää, että nämä sanat on kirjoitettu myös meidän vuoksemme.  ”Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.”

Ei luovuta siis toivosta, vaikka välillä tuntuisi siltä, että joudumme kulkemaan läpi harmaan kiven. Ehkäpä juuri pimeinä aikoina meitä kuljetaan Abrahamin teitä uskon vahvistumiseksi.

 

Urheilija esikuvana

 Yleisurheilun MM-kilpailut Budapestissa tarjoavat penkkiurheilijoille makeaa mahan täydeltä. Aika monet tulevat olemaan keskiviikkoiltana TV:n ääressä jännittämässä, miten Suomen suurin mitalitoivo, Wilma Murto, pärjää seiväshypyn finaalissa.

Huippu-urheilijat ovat idoleja, ovat he sitten enemmän tai vähemmän esimerkillisiä. Ennen muuta nuoret imevät heistä vaikutteita. Mutta kyllä he vaikuttavat aikuisiinkin.  Muistan, kuinka suomalaisten hiihtomenestys Lahdessa vuonna 2000 innosti hiihtolenkille. Kisat päättyivät kuitenkin doping-skandaaliin, jota selviteltiin vuosikausia. Siinä urheilun raadollinen puoli konkretisoitui ennen kokemattomalla tavalla.

Uskon, että urheilijoiden antama esimerkki on kuitenkin kokonaisuudessaan selvästi plussan puolella. Pääsääntöisesti menestyvät urheilijat ovat fiksuja ihmisiä, joista voidaan syystäkin ottaa mallia.

Itse asiassa Raamattukin kehottaa meitä oppimaan urheilijoista. Korinttilaisille lähettämässään kirjeessä apostoli Paavali puhuu juoksukilpailusta ja jopa nyrkkeilystä. (1 Kor. 9: 24 – 27).

”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.”

 Urheilija on siis kristityn esikuva siinä, miten omalle asialle tulee omistautua ja kuinka on opittava itsekuria. Ja näin puhuu apostoli, joka samaan aikaan opettaa kirkkaasti ja selvästi armon tietä ja Kristusta uskon ainoana perustana.

Tämän viikon kirkollinen teema on ”Itsensä tutkiminen”. Paavali haastaa meitä miettimään, miten vakavasti otamme kutsumuksemme. Hyvä on myös muistaa, että vanha kristillinen sana ”kilvoitus” tulee juuri kilpailemista tarkoittavasta kreikan sanasta.

Vaikka penkkiurheilu voi tuoda mukavaa piristystä arkeen, se ei kuitenkaan ole kristillisen elämän malli. Ei, kristittynä olen kutsuttu katsomosta juoksuradalle.

Vauhti voi toki vaihdella, välillä ehkä väsytään. Pääasia on kuitenkin se, että olen itsekin liikkeellä.