Rippikoulun kertausharjoitukset 5: Synti ja pahan todellisuus

 Antiikin kuuluisan filosofin Sokrateen mukaan ihminen, joka saavuttaa oikean tiedon, tietää myös miten elää. ”Hyve on tietoa.” Ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan pahan tekeminen johtuu väärästä tiedosta. Raamatun opetuksen mukaan meidän ongelmamme ei ole kuitenkaan tiedon puute. Varsinainen vaikeus on jossakin muualla, ihmisen sisimmässä. Tiedon puutetta suurempi ongelma on se, että vaikka tietäisimmekin, miten tulee toimia, emme tee niin.

Raamatussa tätä varsinaista ongelmaa kutsutaan synniksi. Mitä synti on, mistä se on tullut, miten sen voi voittaa? Asiaa tarkasteltaessa täytyy mennä Raamatun alkuun. Raamatun ensimmäisten lukujen sanat ihmisen alkuperästä, luomisesta ja syntiinlankeemuksesta antavat vastauksen moniin ihmistä askarruttaviin perimmäisiin kysymyksiin. Kertomusmuodon ei pidä antaa peittää sitä totuutta, jonka teksti paljastaa. Bengt Hägglund toteaa: ”Syntiinlankeemuskertomus ei ole vain osuva kuvaus kiusauksesta ja lankeemuksesta, vaan kertoo ihmissuvun tilanteesta: lankeemus leimaa sitä kokonaisuudessaan. Ihmiset joutuvat syntyessään syntiinlankeemuksen elinehtojen alaisiksi.” Tämä on meidän onnettomuutemme, ei tiedon puute.

 Syntiinlankeemuskertomuksessa keskeistä ovat Jumalan sanan epäily (onko Jumala todella sanonut), valheen uskominen (ette te kuole) ja itsensä korottamisen kiusaus (teistä tulee Jumalan kaltaisia). Käärmeen hahmossa esiintyvä paha on myös merkille pantavaa. Raamatun mukaan ihminen elää todellisuudessa, jossa on paitsi Jumalan myös paholainen. Tällainen opetus saattaa nykyihmisen mielestä tuntua vieraalta ja ”keskiaikaiselta”. On kuitenkin erotettava toisistaan kirkkotaiteen sarvipäiset pirut ja Jeesuksenkin opetuksessa realiteettina kuvattu Jumalan vihollinen. Saatana on koronaviruksen tavoin muuntautumiskykyinen henkivalta, jonka tunnistaa parhaiten hedelmistään. Niistä saamme liiankin paljon esimerkkejä uutisia seuraamalla.

Synti ymmärretään usein yksittäisinä pahoina tekoina. Tällöin ei päästä näkemään ongelman ytimeen eikä myöskään löydetä apua tautiin. Rippikoulussa olen synnistä puhuessani piirtänyt veitsi kädessä olevan miehen, jolla on musta sydän. Tällä olen halunnut alleviivata sitä, että paha teko lähtee ihmisen sisimmästä. Synti on ensin sydämessä, vasta sen jälkeen se muuttuu teoksi. Jeesus ilmaisee tämän asian seuraavasti: ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” Raamatun opetuksen ytimessä on aina ihmisen persoonallisuuden keskus, sydän. Millainen on puu, sellainen on hedelmäkin. On todellakin aihetta rukoilla Daavidin tavoin: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut.”

Luterilaiseen uskonkäsityksen kuuluu olennaisesti opetus perisynnistä – tosin alkusynti olisi tässä parempi käännös. Augsburgin tunnustuksessa  todetaan, että ihmiset syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa ja luottamusta Jumalaan ja pahan himon hallitsemina. On syytä huomata, että tässä on kyse ennen kaikkea jumalasuhteesta, ei ihmisen eettisestä elämänsuunnasta. Ihmisen moraaliset hairahdukset ovat sivuseikka, jos niitä verrataan hänen varsinaiseen ongelmaansa: epäuskoon -  siihen, ettei oteta Jumalaa huomioon eikä luoteta häneen. Tästä valtavirrasta haarautuvat sitten joet ja edelleen erilaiset pienemmät purot.

Miksi Jumala niin helposti unohtuu, miksi hänestä puhutaan niin harvoin, miksi eletään niin kuin häntä ei olisi olemassakaan? Miksi Jumalaa ei kiitetä eikä ylistetä? Moni varmasti ajattelee vastauksen olevan siinä, että Jumalasta ei yksinkertaisesti voida sanoa mitään varmaa, minkä vuoksi on parempi olla hiljaa. Minun on helppo ymmärtää tällaisia ajatuksia, sillä joudun monesti itsekin kyselijän paikalle perimmäisten kysymysten äärellä. Raamatun sanoman valossa Jumalan sivuuttaminen johtuu siitä, että me olemme syntiin langenneita olentoja ja olemme Adamin ja Eevan tavoin Jumalaa paossa.

Epäilemättä tämä on väite, jota kaikki eivät allekirjoiteta. Pahan todellisuus on kuitenkin kiistaton asia. Kun siitä keskustellaan ja - mikä on vielä tärkeämpää – kun siitä etsitään ulospääsyä, olisi viisasta huomioida Raamatun opetus synnistä. Se on ensinnäkin realistinen. Toiseksi synnin kokonaisvaltaisen luonteen hyväksyminen voi auttaa meitä evankeliumin oikeaan ymmärtämiseen. Siinä ei ole kyse vain ihmisen tekemien virheiden tilkitsemisestä vaan hänen kokonaisvaltaisesta armahtamisestaan. Tästä puhutaan enemmän seuraavassa blogissa.