PAKANALLISTEN MYYJÄISTEN KYNNYKSELLÄ

Hämeenkyrössä Heiskalla järjestetään Pakanalliset Myyjäiset sunnuntaina 19.5. Tapahtuman järjestää Noita Ry. Sen tavoitteena on yhdistyksen kotisivujen mukaan ”suomalaisen kulttuuri-, kansan- ja uskomusperinnetietouden säilyttäminen ja opettaminen”. Tapahtuman mainoksen mukaan myynnissä on maanläheisiä käsitöitä, luonnontuotteita, taidetta, yrttejä, mystiikkaa ja magiaa. Luvassa on myös paljon tavanomaisesta poikkeavaa ohjelmaa. Tällaiseksi voinee tulkita ainakin saatavilla olevia hoitoja ja tulkintoja, joiden antajista mainittakoon Noitatohtorit, Öljynoita sekä selvännäkijä – meedio.

Ounastelen, että enemmistölle kansalaisista tämänkaltaiset tapahtumat - joita vuoden aikana järjestetään muuallakin – näyttäytyvät kulttuuritapahtumina, joissa on muinaisuuden ja salaperäisyyden tuomaa eksotiikkaa.  Sitä halutaan mennä aistimaan. Järjestävän tahon puolella lienee kulttuuriväen ohella myös pakanallisiin menoihin osallistuvaa joukkoa, jotka etsivät erilaista riiteistä sisältöä elämäänsä. Kaiketi yhteisöllisyyden kaipuu on yksi syy hakeutua tällaisen muinaisuskonnollisuuden pariin.

Seurakunnan paimenen näkökulmasta tapahtuma herättää myös huolta.  Syy on se, että nämä myyjäiset ovat ”pakanalliset”. Pakanuudella tarkoitetaan Raamatussa sellaista uskonnollisuutta, jossa ei tunneta Jeesusta Kristusta. Evankeliumin julistaminen Kristuksesta ja kutsu sen vastaanottamiseen ovat kuuluneet alusta alkaen kirkon työn ytimeen. Siksi kirkko tekee tänäkin päivänä lähetystyötä, kastaa ja opettaa sekä pyrkii myös tukemaan ihmisten kasvua kristittynä. Tapahtuma, joka luonnehtii itseään pakanalliseksi, on lähtökohtaisesti ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.

Ajassamme on monenlaista hengellistä kyselyä ja etsintää. Osa siitä suuntautuu vanhojen uskomusten suuntaan. Ehkä syynä on joidenkin kohdalla se, että kirkko ei ole kyennyt vastaamaan heidän kaipuuseensa. Tässä mielessä uudet pakanuuden ilmenemismuodot ovat meille myös haaste. Erilaisten henkisyyden muotojen ja uskomusten markkinoilla kirkon tehtävänä on tuoda kuultavaksi Hyvän paimenen ääni:  ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (Joh.8:12).

 

 

Lyhyt uskonoppi 4: Jumala on tehnyt sovinnon

 Edellinen "Lyhyt uskonoppi" -blogini käsitteli Raamatun opetusta synnistä ja pahan todellisuudesta. Kirjoitin Aadamin perinnön olevan niin voimakas, että tarvitaan ”toinen vielä väkevämpi”, joka voi voittaa synnin, kuoleman ja saatanan. Room. 5:ssä apostoli Paavali vertaa Kristusta kerta toisensa jälkeen Aadamiin. Samoin kuin yhden ihmisen lankeemuksen myötä synti on päässyt hallitsemaan, samoin Kristuksen kautta on tapahtunut jotakin, millä on merkitystä kaikille ihmisille: heidät on sovitettu ja heidät voidaan vapauttaa kaikista synnin seurauksista

Apostoli tähdentää, että tämä Kristuksen teko on tapahtunut menneisyydessä - kun me vielä olimme syntisiä ja Jumalan vihollisia. Heränneen ihmisen ei tarvitse enää itse yrittää sovittaa syntiään. ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.” Tässä on kyse ainoastaan lahjan vastaanottamisesta.

Puhe synnin ”siirtämisestä” kytkee apostolin opetuksen sovinnosta VT:iin. Siellä kerrotaan, kuinka kansan syntejä sovitettiin erilaisten uhrimenojen välityksellä. Syntejä tunnustettiin sopivaksi katsotun uhrieläimen luona,  minkä jälkeen eläin lähetettiin pois tai uhrattiin. Tässä prosessissa syntiä tehnyt vapautui syyllisyydestään, kun hänen syntinsä katsottiin siirtyneen uhrieläimeen. UT:n kirjeessä heprealaisille opetetaan, että tämä oli esikuvallista. Jeesus on varsinainen uhrikaritsa, joka ottaa pois maailman synnin.

Puhe uhrista voi kuulostaa alkukantaiselta uskonnollisuudelta, ja siihen voidaan loukkaantua. Eikö Jumala voi antaa anteeksi ilman uhreja? Eikö riitä, että kirkossa puhuttaisiin lähimmäisen rakastamisesta ja annettaisiin ohjeita hyvään elämään? Tällaiseen sinänsä ymmärrettävään pohdiskeluun on löydettävissä näkökulmia teologian ulkopuoleltakin. Kasvatuksen saralla puhutaan usein rakkaudesta ja rajoista. Myös rajoja tarvitaan. Jotakin samantapaista voidaan ajatella olevan sovitusopissa. Olisiko Jumala rakkaus, jos hän katsoisi pahaa läpi sormien?

Kristillisen uskon mukaan Jumala on rakkaus, mutta hän on myös pyhä. Pyhyytensä vuoksi Jumala ei voi hyväksyä vääryyttä. Tämä Jumalan rakkauden ja pyhyyden jännite saa ratkaisunsa siinä, että Jumala ottaa luotujensa synnit itse kantaakseen. Vastaavalla tavalla vanhemmatkin voivat joutua korvaamaan jälkikasvunsa tekojen seurauksia. Heidän rakkautensa ei kuitenkaan yleensä lopu. Siihen profeettakin viittaa sanoessaan: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?” Ehkä näin kuitenkin joskus käy. Siksi profeetta jatkaa tähdentämällä Jumalan armon rajattomuutta: ”Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. ”

Suostuminen sovintoon, Jumalan armon vastaanottaminen,  ei merkitse sitä, että ihmisestä tulisi synnitön. Kristitty on samaan aikaan syntinen ja vanhurskas. Tämä on syytä pitää mielessä, ettei langeta toivottomuuteen ja epäuskoon. Tavallisessa elämässähän parantuminen merkitsee yleensä sairauden poistumista. Kuume väistyy, ruoka alkaa taas pysyä sisällä jne. Mekin soisimme, että voisimme muuttua paremmiksi ihmisiksi ja saisimme lohdutuksen omasta muutoksestamme. Jumalan tarkoitus on kuitenkin se, että etsimme lohdutuksemme hänen armostaan oman hurskautemme sijasta. Siksi hän pitää omiaan hengessä köyhinä ja Kristuksen armon tarpeessa.

Armossa elämisessä on kyse jatkuvasta syntien anteeksiantamuksen vastaanottamisesta. Luterilaisuudessa ei ole syyttä korostettu ”luettua” vanhurskautta. Ei niin, etteikö Kristus olisi uskossa läsnä ja etteikö hän myös vaikuttaisi meissä uutta elämää. Omantunnon rauhan näkökulmasta on kuitenkin ensiarvoista ymmärtää, että armo on sitä, että meissä olevaa syntiä ei enää oteta huomioon. Kuten edellä todettiin, emme pääse irti synnistä. Kristuksen tähden Jumala ei kuitenkaan enää ”lue” sitä meille. Sitä vastoin hän lukee meille Kristuksen vanhurskauden, se on pitää meitä puhtaina ja pyhinä, vaikka emme sitä itsessämme olekaan.

Tätä merkillistä ja vapauttavaa Jumalan toimintatapaa Luther kutsuu onnelliseksi vaihtokaupaksi. Auttakoon Jumalan Henki meitä ymmärtämään tätä ihmettä entistä syvemmin!

(Teemaan liittyvä podcast: Miniripari 4 / Spotify. Kuunneteltavissa myös srk:n kotisivujen linkin kautta)