Rippikoulun kertausharjoitukset 5: Synti ja pahan todellisuus

 Antiikin kuuluisan filosofin Sokrateen mukaan ihminen, joka saavuttaa oikean tiedon, tietää myös miten elää. ”Hyve on tietoa.” Ihminen ei tee pahaa tieten tahtoen, vaan pahan tekeminen johtuu väärästä tiedosta. Raamatun opetuksen mukaan meidän ongelmamme ei ole kuitenkaan tiedon puute. Varsinainen vaikeus on jossakin muualla, ihmisen sisimmässä. Tiedon puutetta suurempi ongelma on se, että vaikka tietäisimmekin, miten tulee toimia, emme tee niin.

Raamatussa tätä varsinaista ongelmaa kutsutaan synniksi. Mitä synti on, mistä se on tullut, miten sen voi voittaa? Asiaa tarkasteltaessa täytyy mennä Raamatun alkuun. Raamatun ensimmäisten lukujen sanat ihmisen alkuperästä, luomisesta ja syntiinlankeemuksesta antavat vastauksen moniin ihmistä askarruttaviin perimmäisiin kysymyksiin. Kertomusmuodon ei pidä antaa peittää sitä totuutta, jonka teksti paljastaa. Bengt Hägglund toteaa: ”Syntiinlankeemuskertomus ei ole vain osuva kuvaus kiusauksesta ja lankeemuksesta, vaan kertoo ihmissuvun tilanteesta: lankeemus leimaa sitä kokonaisuudessaan. Ihmiset joutuvat syntyessään syntiinlankeemuksen elinehtojen alaisiksi.” Tämä on meidän onnettomuutemme, ei tiedon puute.

 Syntiinlankeemuskertomuksessa keskeistä ovat Jumalan sanan epäily (onko Jumala todella sanonut), valheen uskominen (ette te kuole) ja itsensä korottamisen kiusaus (teistä tulee Jumalan kaltaisia). Käärmeen hahmossa esiintyvä paha on myös merkille pantavaa. Raamatun mukaan ihminen elää todellisuudessa, jossa on paitsi Jumalan myös paholainen. Tällainen opetus saattaa nykyihmisen mielestä tuntua vieraalta ja ”keskiaikaiselta”. On kuitenkin erotettava toisistaan kirkkotaiteen sarvipäiset pirut ja Jeesuksenkin opetuksessa realiteettina kuvattu Jumalan vihollinen. Saatana on koronaviruksen tavoin muuntautumiskykyinen henkivalta, jonka tunnistaa parhaiten hedelmistään. Niistä saamme liiankin paljon esimerkkejä uutisia seuraamalla.

Synti ymmärretään usein yksittäisinä pahoina tekoina. Tällöin ei päästä näkemään ongelman ytimeen eikä myöskään löydetä apua tautiin. Rippikoulussa olen synnistä puhuessani piirtänyt veitsi kädessä olevan miehen, jolla on musta sydän. Tällä olen halunnut alleviivata sitä, että paha teko lähtee ihmisen sisimmästä. Synti on ensin sydämessä, vasta sen jälkeen se muuttuu teoksi. Jeesus ilmaisee tämän asian seuraavasti: ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.” Raamatun opetuksen ytimessä on aina ihmisen persoonallisuuden keskus, sydän. Millainen on puu, sellainen on hedelmäkin. On todellakin aihetta rukoilla Daavidin tavoin: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut.”

Luterilaiseen uskonkäsityksen kuuluu olennaisesti opetus perisynnistä – tosin alkusynti olisi tässä parempi käännös. Augsburgin tunnustuksessa  todetaan, että ihmiset syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa ja luottamusta Jumalaan ja pahan himon hallitsemina. On syytä huomata, että tässä on kyse ennen kaikkea jumalasuhteesta, ei ihmisen eettisestä elämänsuunnasta. Ihmisen moraaliset hairahdukset ovat sivuseikka, jos niitä verrataan hänen varsinaiseen ongelmaansa: epäuskoon -  siihen, ettei oteta Jumalaa huomioon eikä luoteta häneen. Tästä valtavirrasta haarautuvat sitten joet ja edelleen erilaiset pienemmät purot.

Miksi Jumala niin helposti unohtuu, miksi hänestä puhutaan niin harvoin, miksi eletään niin kuin häntä ei olisi olemassakaan? Miksi Jumalaa ei kiitetä eikä ylistetä? Moni varmasti ajattelee vastauksen olevan siinä, että Jumalasta ei yksinkertaisesti voida sanoa mitään varmaa, minkä vuoksi on parempi olla hiljaa. Minun on helppo ymmärtää tällaisia ajatuksia, sillä joudun monesti itsekin kyselijän paikalle perimmäisten kysymysten äärellä. Raamatun sanoman valossa Jumalan sivuuttaminen johtuu siitä, että me olemme syntiin langenneita olentoja ja olemme Adamin ja Eevan tavoin Jumalaa paossa.

Epäilemättä tämä on väite, jota kaikki eivät allekirjoiteta. Pahan todellisuus on kuitenkin kiistaton asia. Kun siitä keskustellaan ja - mikä on vielä tärkeämpää – kun siitä etsitään ulospääsyä, olisi viisasta huomioida Raamatun opetus synnistä. Se on ensinnäkin realistinen. Toiseksi synnin kokonaisvaltaisen luonteen hyväksyminen voi auttaa meitä evankeliumin oikeaan ymmärtämiseen. Siinä ei ole kyse vain ihmisen tekemien virheiden tilkitsemisestä vaan hänen kokonaisvaltaisesta armahtamisestaan. Tästä puhutaan enemmän seuraavassa blogissa.

Rippikoulun kertausharjoitukset: Mikä on hyvää ja oikein?

Voidaanko siitä, mikä on hyvää ja oikein, sanoa jotakin yleispätevää? Jos voidaan, niin millä perusteella? Tässä asiaa lähestytään kristillisen uskon näkökulmasta, mutta luodaan kuitenkin aluksi pikainen silmäys siihen, miten filosofit ovat tarkastelleet asiaa.

Velvollisuusetiikan mukaan oikea ja hyvä toiminta on velvollisuuden tai oikean säännön mukaista. Tämän katsantotavan juuret ovat kristillisessä uskossa, mutta velvollisuus voidaan perustella toisinkin kuin Jumalan tahdolla. Esim. valistusfilosofi Immanuel Kantin mukaan kaikille ihmisille yhteinen järki määrittelee oikean toiminnan periaatteen, nk. kategorisen imperatiivin.  Seurausetiikan mukaan oikein on sellainen teko, joka tuottaa hyvää. ”Toisten auttaminen on oikein.” Kun velvollisuusetiikan mukaan oikein tekeminen on hyvää, niin seurausetiikassa järjestys on toisinpäin: hyvän tekeminen on oikein. Kolmanneksi voidaan mainita hyve-etiikka. Katsantotapa juontaa juurensa antiikin filosofiasta. Sen ytimessä ovat hyveet, luonteenpiirteet tai ominaisuudet, jotka kuuluvat hyvälle ihmiselle. Hyvä ihminen osaa tunnistaa, minkälainen toiminta eri tilanteessa on hyvää.

Kristillinen etiikka pitää sisällään kaikkia edellä mainittuja ajattelu- ja toimintatapoja. Velvollisuusetiikka tulee näkyviin selvimmin Jumalan 10 käskyssä. Ne kertovat jumalallisella auktoriteetilla, mikä on hyvää ja oikein. Jeesus tiivistää 10 käskyä rakkauden kaksoiskäskyksi. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lisäksi voidaan mainita nk. ”kultainen sääntö”, joka esiintyy muissakin uskonnoissa. Sen mukaan toisen asemaan asettuminen antaa käytännöllisen työkalun oikean toimintatavan löytämiseksi. ”Nälkäiselle pitää antaa ruokaa.” Merkille pantavaa on myös se, väärin voidaan tehdä tekemättä yhtään mitään. Kertomus laupiaasta samarialaisesta kertoo paitsi lähimmäisenrakkaudesta myös laiminlyöntien vaarasta. Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta puhuu samasta asiasta.

Hyvää ja oikeaa elämää ei perustella Raamatussa kuitenkaan pelkästään sillä, että tällainen elämä on Jumalan tahdon mukaista. On myös niin, että Jumala tahtoo hyvää. Siksi hän on antanut käskynsä. Joka haluaa osoittaa rakkautta, toimikoon Jumalan käskyjen mukaisesti. Silloin rakkaus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat. Jumalan käskyjä on sattuvasti luonnehdittu elämän liikennesäännöiksi. Tämä auttaa ymmärtämään käskyjen päämäärää – rakkauden toteutumista. Liikennesääntöjen tarkoitushan on ohjata liikennettä ja varjella onnettomuuksilta. Tiedämme mitä tapahtuu, jos liikennesäännöistä ei piitata. Murheita on yhtä lailla odotettavissa niin yksilöiden kuin kansojenkin elämässä, jos Jumalan käskyistä ei välitetä.

Tästä syystä ihmisiä tulee muistuttaa Jumalan käskyistä. Eikä vain muistuttaa – käskyjä tulee opettaa uusille sukupolville.  Ihmisillä on kyllä sisäänrakennettunakin tietty taju oikeasta ja väärästä. Kristilliseen uskoon kuuluu käsitys ihmisten sydämiin kirjoitetusta luonnollisesta laista. Sen pohjalta voidaan luoda varsin hyviä yhteisen elämän pelisääntöjä. Kantin kategorinen imperatiivi on  tästä yksi esimerkki. ”Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki.” Synnin vuoksi tällä luontaisella ymmärryksellä on kuitenkin taipumus hämärtyä. Se voi vinoutua pahastikin, jos ihmistä ei muistuteta siitä, mikä on oikein. Kokonaan toinen asia on sitten se, että selväkään taju oikean ja väärän erosta ei johda automaattisesti oikeaan toimintaan.

Kristilliseen uskoon kuuluu selvästi myös hyve-eettinen puoli. Merkitystä ei ole ainoastaan sillä, mitä ihminen tekee, vaan myös sillä, millainen hän on. Lähimmäisen kannalta on tosin jokseenkin yhdentekevää, saako hän apua hyväsydämiseltä ihmiseltä tai sellaiselta auttajalta, jota motivoi esim. oman kunnian pönkittäminen. Leipä, vaatteet ja asunto kelpaavat kyllä molemmissa tapauksissa. Siksi onkin paikallaan, että lainsäädännöllä pannaan kansalaiset palvelemaan vähäosaisia, vaikka he eivät olisikaan siihen erityisen innokkaita. Esimerkkinä tällaisesta menettelystä voidaan mainita verotus.

Kristillinen usko tähtää kuitenkin syvemmälle, ihmisen sydämeen, hänen persoonallisuutensa ytimeen. Pelkkä käskyjen ulkoinen noudattaminen ei ole Jumalalle mieleen. Hänen tahtonsa on, että ihminen tekisi hyvää mielellään eikä pakosta. Mutta miten tämä voi toteutua? Raamatun mukaan hyveet eivät kuulu luonnostaan ihmisluontoon - päinvastoin. ”Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, aviorikokset ja murhat”. Toki ihmisen sydämestä löytyy luomisen perusteella äidinrakkautta, ystävien välisistä kiintymistä yms. Mutta ilmeinen asia on se, että ihmisen kyky rakastaa on vähintäänkin rajallinen.

Jeesuksen mukaan hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia. Siksi puu pitää tehdä ensin hyväksi. Kristillisen uskon vastaus esitettyyn ”miten” -kysymykseen on uuden puhtaan sydämen saaminen. Tämä tulee esille jo Vanhan testamentin profeettakirjoissa, joissa puhutaan kivisydämen poisottamisesta sekä uuden sydämen ja hengen saamisesta. Tätä ihmettä rukoilee myös psalminkirjoittaja itselleen. Uuden testamentin puolella puhutaan uudestisyntymisen välttämättömyydestä ja sydämen ympärileikkauksesta, jonka vaikuttaa Henki.

Kristillisen uskon mukaan oikea ja hyvä on määriteltävissä. 10 käskyä, rakkauden kaksoiskäsky sekä kultainen sääntö kertovat, mikä on hyvää ja oikein. Tässä ei ole kuitenkaan vielä kaikki. Kristillinen usko myös kutsuu ihmisiä sisäiseen muutokseen ja osoittaa tien tähän.