Elämäsi kipupiste

Huolien ja murheiden kohtaaminen on ihmisen osa – myös kristityn. Jokaisella on ristinsä, jonka kanssa yritetään tulla toimeen. Joskus jollakin kipeällä asialla on aikansa. Joittenkin kipujen kanssa kuljemme yhtä matkaa ehkä koko elämän ajan.

Näin näyttää olleen myös apostoli Paavalin kohdalla. Hän kertoo saaneensa pistävän piikin ruumiiseensa, jotta ei ylpistyisi. Hartaista rukouksista huolimatta vaivaa ei otettu pois. Sen sijaan hän sai kuulla: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12: 7-10).

Se, että Paavali ei kerro tarkemmin, mikä häntä vaivannut pistin oli, on meidän kannaltamme hyvä asia.  Koska hän sai rukoukseensa vastauksen - joskin erilaisen kuin odotti -, on meidänkin kysymyksinemme syytä paneutua hänen sanoihinsa. Näin voimme löytää levon ja rauhan elämänkamppailumme keskellä.

Mikä elämäämme pistävä piikki sitten onkaan, se ei itsessään ole ainoa eikä välttämättä edes kuormittavin osa kannettavaksemme tulevasta taakasta. Ongelmaksi voivat tulla myös pistimen aiheuttama itsesääli, viha, katkeruus ja moninaiset Jumalaan kohdistuvat epäilyt ja syytökset, jotka puolestaan aiheuttavat syyllisyyttä ja omantunnon ahdistusta.

Yksi masentavimmista asioista, jonka joudumme itsestämme huomaamaan on se, kuinka erilaiset kiusat ja lankeemukset voivat toistua. Lihan pistin – itsellemme kipeä asia - nostattaa helposti sisäisen vastarinnan ja paljastaa raadollisuutemme.

Jeesukseen uskominen ei kuitenkaan merkitse sitä, että olisimme esimerkillisiä ja pyhiä. Usko Kristukseen merkitsee päinvastoin sellaista tunnustusta, että ihmisen toivo ja elämänrohkeus  perustuu siihen, että Jumala on armahtanut hänet ilman omaa arvoa tai ansioita. Ehkä on niin, että tämä salaisuus opitaan juuri pistimen vaivatessa ja lankeemusten toistuessa.

Paavalin lihan pistimestä kirjoittanut norjalainen teologi Olav Valen-Sendstad kirjoittaa:

Kun Jumala antaa synnit anteeksi, se ei koske vain sitä, mitä teemme lukemattomia eri kertoja, kun synti toistuu ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Se koskee sitä, mitä olemme luonnostamme, siis itse meidän syntisyyttämme. Jumalan armo Kristuksessa ei ole armoa, jota annostellaan pienin määrin aina niiden kertojen mukaan, milloin meillä on sille käyttöä; kun ei ole käyttöä, annosta ei anneta. Syntien anteeksiantamus ja Kristuksen vanhurskaus koskevat kaikkea, mitä olemme, huolimatta siitä, kuinka monta kertaa tämä luontomme ilmenee meissä yksittäisinä synteinä.

Muistan joskus omien kysymysteni keskellä ihmetelleeni, miksi Jumala ikään kuin sahaa omaa oksaansa, kun hän ei auta minua. Voisinhan palvella häntä paljon paremmin, jos pääsisin vaivastani. Ehkä yksi ja toinen on myös järkeillyt jotenkin tähän tapaan. Lienee kuitenkin viisautta nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle ja odottaa, että hän auttaa ajallaan ja tavallaan. Asioilla on sellaisiakin puolia, joita emme aina muista.

Lainaan vielä Valen-Sendstadia:

Ei ole lainkaan varmaa, että sinä saat suurimman hyödyn ja Jumala suurimman kunnin esim. siten, että paranet sairaudestasi tai että olosuhteesi muuttuvat. Jumala saa parhaiten kunnian siitä, että hän saa muotoa sinulla kärsimyksessäkin, vastoinkäymisissä ja hädässäsi, eikä siitä, että sinä säästyt niiltä eikä Jumala ehkä saakaan muotoa sinussa. Jumala saa kunnian, kun sinä olet saviastia, jossa kuitenkin on hänen aarteensa. ”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2.Kor. 4:7)”

Ovi ehtoollispöytään on avautumassa

 Hämeenkyrön kirkon jumalanpalveluksia on striimattu kevätjakson lisäksi loppusyksystä alkaen. Ja tämä käytäntö jatkuu toistaiseksi. Tietyssä mielessä joudutaan tulemaan toimeen tavallista laihemmin eväin. Striimi välittää puheen ja musiikin, mutta ehtoollisenviettoa se ei ole voinut korvata. Monilla onkin kaipuu päästä Herran pöytään.

 Monissa seurakunnissa on etsitty tapoja, joilla ehtoollista voitaisiin jakaa säädökset huomioiden ja turvallisuus säilyttäen. Nyt piispa on ohjeistanut laumaansa ja toimittanut seurakunnille ohjeen, jonka mukaisesti asiassa voitaisiin toimia. Piispa kirjoittaa:

 Pidän parhaimpana ratkaisuna käytäntöä, jossa välittömästi nettiin striimatun jumalanpalveluksen jälkeen tarjotaan mahdollisuus tulla samaan kirkkoon ottamaan vastaan ehtoollinen. Kutsu esitetään striimauksen aikana. Näin ne, jotka osallistuvat netissä messun johdanto-osaan ja sanaosaan, valmistautuvat hengellisesti käymään myös ehtoollisella. He ovat ottaneet osaa yhteiseen rippiin, rukoilleet ja kuunnelleet sanaa. Ehtoollisrukouksessa he ovat ylentäneet sydämensä Jumalan puoleen. Heidän kaipuunsa sakramentille voi täyttyä, kun heille mahdollistetaan tulla kirkkoon määräaikaan mennessä.

 Tämän mukaisesti aloitamme su 24.1. alkaen ehtoollisen vieton seurakunnassamme. Striimattu jumalanpalvelus kestää noin tunnin. Tämän jälkeen ehtoollista tarjotaan n. klo 11-12. Riippuen siitä, kuinka paljon väkeä kirkkoon tulee, siellä voi siis myös hiljentyä hetken. Piispa toteaa, että messun jatkaminen kuvatulla tavalla ei merkitse seurakuntalaisen kannalta ehtoollisen nopeaa nauttimista, vaan mahdollisuutta pysähtyä ja hiljentyä. Kanttorikin on edelleen kirkossa soittamassa ja omalta osaltaan jatkamassa aiemmin alkanutta messua. Kirkossa on myös mahdollisuus sielunhoidolliseen keskusteluun. Samaan hengenvetoon on todettava, että kirkossa voi tämän hetkisten määräysten mukaan olla yhtä aikaa max. 10 henkeä.

 Tämän verran on mahdollista sanoa tässä vaiheessa. Käytäntö varmaan hakee uomansa. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä tietää itse pääasia: muutamia pyhiä lukuun ottamatta (seuratkaa kirkollisia tiedotuksia) ehtoollista jaetaan jumalanpalveluksissamme 24.1. alkaen, vaikka kirkossa ei vielä voidakaan viettää normaalia messua. Näin on tarkoitus jatkaa samalla kun odotamme, että pandemia rauhoittuu niin paljon, että kirkkoon voidaan jälleen kokoontua yhdessä.

 Siihen asti olkaamme kärsivällisiä – ja iloitkaamme tästä mahdollisuudesta, joka on nyt avautumassa. Tervetuloa ehtoollispöytään!

 

Arki ja juhla

Joulunajan juhlakausi on tullut nyt uuden vuoden kynnykselle ja kestää vielä loppiaiseen.  Jossakin kohtaa joulukoristeet pakataan laatikoihin ja ehkä pientä haikeutta tuntien kuusi viedään pois. Alkaa taas arki.

Vaikka elämämme on pääosin arkea, olisi hienoa, jos voisimme saada siihenkin juhlan tuntua. Kuinka joulun sanomaan kuuluva taivaallinen kirkkaus voisi valaista myös tätä perusarkea? Sitaatti ruotsalaisen piispa Martin Lönnebon kirjasta ”Elämän kangas” voisi olla yksi vastaus kysymykseen:

Harjoittele viikon jokaisena päivän elämän suurinta taidetta, hyvän sydämen silmällä näkemistä. Silloin maailma tulee ikuisen maailman läpäisemäksi. Yksinkertainen tulee tärkeäksi. Pyhimys ehkä tiskaa ja tyhjentää yöastian. Kun heräät aamulla, rukoilet: ”Jumala, salli minun tänään nähdä pyhä läsnäolosi.” Näin etsit päivisin Jumalan kasvoja, et turhan järkeilyn avulla, vaan jäljittämällä hyvyyden merkkejä ja olemalla itse hyvyyden vähäinen työkalu.

Jos pyrimme olemaan hyvyyden vähäisinä työkaluina, se epäilemättä luo pyhää loistetta omaankin elämäämme. Kolossalaiskirje antaa meille myös neuvon, joka voi tuoda kirkkautta arjen harmauteen: ”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.”

Arkinen elämäni voi olla jumalanpalvelusta, joka on otollista Jumalalle. Joskus ihmiset kiittävät, joskus ehkä moittivatkin. Vaatimattomat ponnisteluni samoin kuin oma vajavainen minäni ovat kuitenkin Jumalalle otollisia Kristuksen tähden. Tämän kuin muistamme, jaksamme opetella hyvän tekemistä.

Hyvän joulun toivotusten ohella toivotetaan yleensä myös onnellista uutta vuotta. Onni näyttää kuitenkin usein pakenevan etsijäänsä. Mutta kun opettelemme olemaan hyvyyden työkaluina ja pyrimme hoitamaan tekemisemme kuin Herralle, tulee onnikin vaivihkaa luoksemme.

Jos arkemme ei alkavana vuonna olekaan pelkkää juhlaa, olkoon siinä kuitenkin myös juhlan tuntua. Onnellista uutta vuotta 2021!

 

Uskosta ja varmuudesta

Kysymys uskosta ja varmuudesta on teema, jota olen pohtinut paljon. Oletan, että moni muukin on miettinyt minun laillani sitä, onko hänen uskonsa oikeanlaista. "Pitäisikö minun tuntea Kristuksen läsnäolo jotenkin elävämmin? Näissä asioissa minua on auttanut tekemäni tutkimustyö herännäisjohtaja Jonas Laguksen parissa. 

Tutkimuksen tekemiseen kuuluu tutkimuskohteen saamien vaikutteiden selvittäminen. Yksi Lagukselle tärkeä kirja oli piispa Erik Pontoppidanin (1698 -1764) ”Uskon peili”. Pontoppidan tähdentää, että ikävöivä uskokin on jo pelastavaa uskoa – ei vasta varmuuteen päässyt usko, joka on Jumalan kristitylle suoma lahja.

Pontoppidan liitti kirjansa loppuun ranskalaisen papin Petrus Molinaeuksen kirjoituksen pelastavan uskon luonteesta. Se on erinomainen. Rohkaisuksi kaikille heikoille ja aroille tuon tässä esille Molinaeuksen keskeisimmät ajatukset. 

Luottamuksella Jumalaan on kaksinainen merkitys. Yhtäältä se on pakenemista Jumalan armon turviin. Toisaalta se on Pyhän Hengen todistus siitä, että Jumala on sovittanut meidät Poikansa kautta ja että iankaikkinen elämä on annettu meille. 

Jumalan lupaukset ovat annetut etsivää uskoa varten. ”En löydä mistään Raamatusta sellaista kohtaa, jossa sanottaisiin, että pelastusvarmuutta ei annettaisi muille kuin niille, jotka tulevat uskalluksella ja joilla on Jumalan Hengen todistus. Kaikki Raamatun esimerkit ja kehotuksen pyhään uskallukseen ja varmuuteen tähtäävät uskon vahvistumiseen ja täydellistämiseen. Mutta tästä ei seuraa, että ihminen vanhurskautettaisiin varmuudesta.

Ne, jotka vaativat pelastusta etsivältä uskolta tunnetta ja varmuutta, puhuvat Molinaeuksen mukaan itseään vastaan. He ikään kuin tahtoisivat sanoa: Sinun täytyy tuntea ja kokea, että olet vanhurskautettu tullaksesi vanhurskautetuksi Jumalan edessä. ”Mutta tämä sotii kaikkea järkeä vastaan. Ihmisenhän täytyy olla vanhurskautettu Jumalan edessä, ennen kuin hän voi tuntea ja kokea vanhurskauttamisen.”

Päinvastainen ajattelu olisi samaa kuin valjastaisi vaunut hevosen eteen. Molinaeus tiivistää keskeisen sanomansa näin:  ”Me emme nimittäin tule vanhurskaiksi sen tähden, että koemme uskovamme, vaan sen tähden, että uskomme.”

Rohkene siis luottaa sanan lupauksiin ja pidä niistä kiinni kaikissa tilanteissa. Voit jättää sisäisen varmuuden syntymisen Jumalan asiaksi. Hänellä on halu antaa tämäkin lahja syntien anteeksiantamuksen lahjan lisäksi.

 

Uskosta ja varmuudesta

Kysymys uskosta ja varmuudesta on teema, jota olen pohtinut paljon. Oletan, että moni muukin on miettinyt minun laillani sitä, onko hänen uskonsa oikeanlaista. "Pitäisikö minun tuntea Kristuksen läsnäolo jotenkin elävämmin? Näissä asioissa minua on auttanut tekemäni tutkimustyö herännäisjohtaja Jonas Laguksen parissa. 

Tutkimuksen tekemiseen kuuluu tutkimuskohteen saamien vaikutteiden selvittäminen. Yksi Lagukselle tärkeä kirja oli piispa Erik Pontoppidanin (1698 -1764) ”Uskon peili”. Pontoppidan tähdentää, että ikävöivä uskokin on jo pelastavaa uskoa – ei vasta varmuuteen päässyt usko, joka on Jumalan kristitylle suoma lahja.

Pontoppidan liitti kirjansa loppuun ranskalaisen papin Petrus Molinaeuksen kirjoituksen pelastavan uskon luonteesta. Se on erinomainen. Rohkaisuksi kaikille heikoille ja aroille tuon tässä esille Molinaeuksen keskeisimmät ajatukset. 

Molinaeuksen mukaan luottamuksella Jumalaan on kaksinainen merkitys. Yhtäältä se on pakenemista Jumalan armon turviin. Toisaalta se on Pyhän Hengen todistus siitä, että Jumala on sovittanut meidät Poikansa kautta ja että iankaikkinen elämä on annettu meille. 

Molinaeuksen mukaan Jumalan lupaukset ovat annetut etsivää uskoa varten. ”En löydä mistään Raamatusta sellaista kohtaa, jossa sanottaisiin, että pelastusvarmuutta ei annettaisi muille kuin niille, jotka tulevat uskalluksella ja joilla on Jumalan Hengen todistus. Kaikki Raamatun esimerkit ja kehotuksen pyhään uskallukseen ja varmuuteen tähtäävät uskon vahvistumiseen ja täydellistämiseen. Mutta tästä ei seuraa, että ihminen vanhurskautettaisiin varmuudesta.

Ne, jotka vaativat pelastusta etsivältä uskolta tunnetta ja varmuutta, puhuvat Molinaeuksen mukaan itseään vastaan. He ikään kuin tahtoisivat sanoa: Sinun täytyy tuntea ja kokea, että olet vanhurskautettu tullaksesi vanhurskautetuksi Jumalan edessä. 

”Mutta tämä sotii kaikkea järkeä vastaan. Ihmisenhän täytyy olla vanhurskautettu Jumalan edessä, ennen kuin hän voi tuntea ja kokea vanhurskauttamisen.” Päinvastainen ajattelu olisi samaa kuin valjastaisi vaunut hevosen eteen.

Molinaeus tiivistää keskeisen sanomansa näin:  ”Me emme nimittäin tule vanhurskaiksi sen tähden, että koemme uskovamme, vaan sen tähden, että uskomme.”

Rohkene siis luottaa sanan lupauksiin ja pidä niistä kiinni kaikissa tilanteissa. Voit jättää sisäisen varmuuden syntymisen Jumalan asiaksi. Hänellä on halu antaa syntien anteeksiantamuksen lisäksi myös tämä lahja. 

Valoa pimeyteen

 Kävin tänä aamuna paikallisessa kaupassa. Ostin iltapäivälehden, jonka pääjuttuna oli uutinen kolmen nuoren Helsingin Koskelassa tekemästä murhasta. Kaupasta lähtiessäni silmiini osui Tamperelainen-lehden lööppi, jonka mukaan tamperelaisten nuorten väkivalta on yhä raaempaa.

 Menneen vuoden aikana olemme kuulleet liian monta uutista kiusaamisesta ja väkivallasta, johon nuoret ihmiset ovat syyllistyneet. Runsas vuosi sitten kirjoitin tällä palstalla niin ikään väkivallasta. Silloin blogini sai aiheensa Kuopiossa tapahtuneesta koulupuukotuksesta.

 Avuttomuutta ja surua tuntien pohdiskelen nytkin: mitä kaikkea meidän pitää vielä varautua kuulemaan? Vaaranamme on yhtäältä tottuminen pahaan, toisaalta pelon valtaan joutuminen. Miten voimme välttää lankeamasta jompaankumpaan?

 Itseäni on rohkaissut Jeesuksen sana siitä, että  varpunenkaan ei putoa maahan Taivaallisen Isän sallimatta. Ovatpa hiuskarvammekin lasketut. Toisaalta Raamattu puhuu suoraan myös siitä, että me elämme langenneessa maailmassa, jossa on monenlaista pahaa.

 Syyt väkivallan lisääntymiseen ovat epäilemättä moninaiset. Pidän kuitenkin ilmeisenä, että etääntyminen kristillisestä uskosta on tässä yksi olennainen tekijä. Missä valo vähenee, siellä pimeys lisääntyy. Tätä ei aina ymmärretä. Yritetään elää hyvää ilman valon lähdettä - Jumalaa. 

 Kolmannen adventin päähenkilö Johannes Kastaja kehotti ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen ja ottamaan vastaan Vapahtajan. Tämä kutsu on tänäänkin mitä ajankohtaisin.

 Rukoillaan Hämenkyrön ja sen asukkaiden puolesta ja tehdään kukin voitavamme, jotta evankeliumin valo saisi loistaa, tulla vastaanotetuksi ja poistaa pimeyttä kotikunnassamme.  

 

Adventtihaaste

 

Seurakuntamme YouTube –kanavalla pyörii joulukalenteri, joka on tarkoitettu seurakuntamme nuoremmalle väelle, mutta ilahduttaa toki vanhempiakin.  Haluaisin mainita toisestakin mahdollisuudesta ”avata luukkuja”. Se on edellisen tavoin jokaisen kännykän käyttäjän ulottuvilla.

Suomen Pipliaseura on julkaissut tänä syksynä digitaalisessa muodossa olevan Uuden testamentin käännöksen, jota voi lukea tai kuunnella suoraan puhelimesta.  Käännöksessä on ajateltu parikymppistä suomalaista, mutta teksti toimii kaikenikäisille. Raamatunkäännöksen lukijana on näyttelijä Krista Kosonen.

Kirkkoraamatun rinnalla käytettäväksi tarkoitettu Uuden testamentin käännös (UT 2020) on ladattavissa esim. Play Kaupasta. Kirjoita hakukenttään ”piplia” ja klikkaa ”Piplia – Raamattu.fi”. Tunnistat oikean sovelluksen vaaleanpunaisesta logosta, jossa on risti.

Haastan sinua tutustumaan tähän käännökseen. Jouluevankeliumin sisältävässä Luukkaan evankeliumissa on 24 lukua. Jos luemme tai kuuntelemme kunakin joulukuun päivänä yhden luvun, tulee koko evankeliumi luetuksi jouluun mennessä. Samalla tulee kerranneeksi Raamattua, jonka tuntemisen voidaan edelleen katsoa kuuluvan yleissivistykseen.

Sivistyksen lisäksi haasteeseen tarttuva voi saada valoa ja toivoa, joka auttaa häntä jaksamaan elämän moninaisissa haasteissa.  ”Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”