Kävin tänä aamuna paikallisessa kaupassa. Ostin
iltapäivälehden, jonka pääjuttuna oli uutinen kolmen nuoren Helsingin
Koskelassa tekemästä murhasta. Kaupasta lähtiessäni silmiini osui Tamperelainen-lehden
lööppi, jonka mukaan tamperelaisten nuorten väkivalta on yhä raaempaa.
Menneen vuoden aikana olemme kuulleet liian monta uutista kiusaamisesta
ja väkivallasta, johon nuoret ihmiset ovat syyllistyneet. Runsas vuosi sitten
kirjoitin tällä palstalla niin ikään väkivallasta. Silloin blogini sai aiheensa Kuopiossa
tapahtuneesta koulupuukotuksesta.
Avuttomuutta ja surua tuntien pohdiskelen nytkin: mitä
kaikkea meidän pitää vielä varautua kuulemaan? Vaaranamme on yhtäältä tottuminen
pahaan, toisaalta pelon valtaan joutuminen. Miten voimme välttää lankeamasta
jompaankumpaan?
Itseäni on rohkaissut Jeesuksen sana siitä, että varpunenkaan ei putoa maahan Taivaallisen Isän
sallimatta. Ovatpa hiuskarvammekin lasketut. Toisaalta Raamattu puhuu suoraan myös
siitä, että me elämme langenneessa maailmassa, jossa on monenlaista pahaa.
Syyt väkivallan lisääntymiseen ovat epäilemättä moninaiset.
Pidän kuitenkin ilmeisenä, että etääntyminen kristillisestä uskosta on tässä yksi
olennainen tekijä. Missä valo vähenee, siellä pimeys lisääntyy. Tätä ei aina ymmärretä. Yritetään elää hyvää ilman valon lähdettä - Jumalaa.
Kolmannen adventin päähenkilö Johannes Kastaja kehotti ihmisiä
kääntymään Jumalan puoleen ja ottamaan vastaan Vapahtajan. Tämä kutsu on
tänäänkin mitä ajankohtaisin.
Rukoillaan Hämenkyrön ja sen asukkaiden puolesta ja tehdään
kukin voitavamme, jotta evankeliumin valo saisi loistaa, tulla vastaanotetuksi
ja poistaa pimeyttä kotikunnassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti