Tarkoitukseni on tällä palstalla kirjoittaa paitsi seurakuntamme ja kirkkomme ajankohtaisista asioista myös opettaa ja julistaa - siis toimia papin varsinaisessa tehtävässä. Toivon voivani jakaa jotakin siitä, mitä olen elämäni varrella oppinut kristittynä elämisestä. Osa on kirjoista, osa kantapään kautta opittua.
Olen viime vuoden syksystä alkaen kirjoittanut Kotimaa 24:een blogeja, joiden tähtäyspisteenä on hengellisen elämän tukeminen. Tuntuu luontevalta jakaa näitä asioita myös tällä foorumilla. On varmaan niin, että mitä helpommin ja useammalta foorumilta opetusta on saatavilla, sitä useammat siitä myös hyötyvät. Niinpä tulen jatkossa laittamaan Kotimaassa ja mahdollisesti muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksiani myös tälle palstalle.
Toivon mukaan nämä löytämäni helmet voivat ilahduttaa ja rohkaista sinuakin!
Löydetty helmi 2: Hän vastaa ajallaan ja tavallaan
Rukousta on verrattu sielun hengitykseen. Niin kuin ihminen tarvitsee alati happea pysyäkseen hengissä, samoin uskokin tarvitsee alati uudistumista rukouksen kautta. Silti rukous tahtoo jäädä. Se ei ole meille helppoa eikä luontaista. Siksi tarvitsemme opastusta ja rohkaisua rukoilemiseen.
Törmäsin lukioaikana norjalaisen prof. Ole Hallesbyn kirjaan Rukouksen maailmasta (sittemmin julkaistu nimellä Rukouksen ihmeellinen maailma). Tekijän rukouksena on ollut, että hän saisi julistaa rukouksen evankeliumia silti tinkimättä rukouselämän laeista. Mielestäni kirjoittaja on onnistunut tässä pyrkimyksessä. Olen vuosien varrella palannut kirjan ajatuksiin yhä uudestaan.
Useimmiten olen lukenut jaksoa, joka käsittelee rukouksen vaikeuksia. Hallesby tuo tässä yhteydessä esille kolme asiaa. Ensinnäkin luulemme, että meidän on autettava Jumalaa täyttämään pyyntöjämme. Tämä on kuitenkin erehdys, joka tekee rukouksestamme väsyttävää ponnistelua. Hallesby ottaa Jeesuksen äidin menettelyn Kaanan häissä esimerkiksi oikeasta rukouksesta. Kiusallisessa tilanteessa Maria meni ja kertoi syntyneestä vaikeudesta Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Tätä on rukous, omien ja toisten vaikeuksien tuomista Herran eteen.
Hallesby kirjoittaa: Mutta rukoukseemme tulee rauhaa aivan erikoisessa mielessä, kun meille selviää, että me puhuttuamme Jeesukselle asiasta olemme jo suorittaneet oman osuutemme. Siitä lähtien on asia Hänen huomassaan. Siitä lähtien on Hän vastuussa, mikäli rohkenemme käyttää näin lapsellista sanaa. Ja rohkenemmehan me! Tämän kun muistaisimme, niin monien huolten ote meistä vähenisi.
Toiseksi Hallesby tuo esille ihmisen taipumuksen komentaa Jumalaa. Rukoilijalla voi olla mielessään valmiina käsitys, miten Jumalan tulisi vastata hänen pyyntöönsä. Jumalan vastaukset ovat kuitenkin usein toisenlaisia kuin me itse odotamme. Jeesuksen äiti on tässäkin tilanteessa esimerkkinä rukoilijalle. Hän sai Jeesukselta tylyn tuntuisen vastauksen pyyntöönsä: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Maria ei kuitenkaan menettänyt luottamustaan Jeesuksen, vaan ohjeistaa häissä olevia palvelijoita: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” Kertomuksen lopun tiedämme.
Hallesby rohkaisee: ”Jos Henki saa opetetuksi meille, ettemme joudu vaaraan jättäessämme rukouksenkuulemisen ajan ja tavan Jumalan huomaan, niin silloin tulee rukoushetkistämme todellisia lepohetkiä. Silloin näemme, ettei Jumala ainoastaan täytä pyyntöämme, vaan että Hän tahtoo suoda meille kaikkein parhaan ja runsaimman rukouksenkuulemisen, mikä ikinä on hänen kaikkitietäväisyytensä ja kaikkiviisautensa vallassa. Siksi Hän lähettää rukouksenkuulemisen juuri sinä hetkenä, jolloin se on meille ja Hänen asialleen suurimmaksi hyödyksi. Siksi Hän myöskin lähettää sen sillä tavalla, josta jää enin ja pysyväisin vaikutus elämäämme.”
Kolmas vaikeutemme on se, että unohdamme rukoilla Jeesuksen nimeen. Silloin kun Jumala tuntuu olevan läsnä ja sydämessä on taivaallista lämpöä, rukoukseenkin on helppo käydä. Mutta kun sitten tulee pilvisempiä päiviä, jolloin eikä tunneta Jumalan läsnäoloa, iloa eikä huolenpitoa muista, silloin rukouskin helposti lakkaa. Hallesbyn mukaan syynä tähän on se, ettemme ole oppineet rukoilemaan Jeesuksen nimeen. Tämä käy ilmi siitä, että rohkeus rukoilla häviää omien tunteiden ja kokemusten vaihtumisen myötä. Ihminen onkin rukoillut oman uskonsa ja rakkautensa nimeen.
Rukoilijan on opittava, että hänen rukouksensa kuullaan Jeesuksen tähden, ei hänen uskonsa palavuuden, uskollisuutensa tai sydämensä puhtauden vuoksi. Muuten rukouselämä jää helposti takerruksiin alakuloisuuteen tai muuttuu hengettömäksi velvollisuuden täyttämiseksi.
Mutta miten vapauttavalta tuntuukaan rehellisestä sielusta, joka näkee sydämensä maailmallisuuden ja hengettömyyden, uskon, rakkauden ja huolenpitonsa puutteensa, miten vapauttavalta tuntuukaan, kun sille selviää, ettei meidän tarvitsekaan rukoillessamme ponnistautua hengellisyyteen, jota vailla olemme rukoilemaan ruvetessamme. Eikä meidän liioin tarvitse pönkittää vähäistä uskoamme niin mahtavaksi kuin suinkin. Ei myöskään puhaltaa kylmään sydämeemme saadaksemme sammumaisillaan olevan huolenpidon taas leimahtamaan liekkiin. Eipä suinkaan, rukoillessamme ei meidän ylipäänsäkään tarvitse harjoittaa tällaista hengellistä voimistelua. Yksi vain on tarpeen: meidän on kerrottava tilamme Jumalalle, sanottava miten on uskomme, huolenpitomme, maailmallisen ja rukoukseen väsyneen sydämemme laita ja sitten rukoiltaa Jeesuksen nimeen.
Hallesbyn mukaan rukous on olemukseltaan Jeesuksen päästämistä omaan hätään ja avuttomuuteen. Rukous Jeesuksen nimeen on avuttoman katsahdus armorikkaaseen ystäväänsä. Se onkin varsinaisena rukouksena rukouksessamme.
Hallesby sanoo, että hänen kirjansa ei pyri tarjoamaan enempää kuin muutaman yksinkertaisen rivin väsyneille rukoilijoille. Se on myös tämänkertaisen kirjoitukseni tarkoitus. Rohkaistu käymään kaikkine asioinesi Herran luo ja jättämään ne hänen hoitoonsa! Hän vastaa ajallaan ja tavallaan. (julkaistu Kotimaa 24:ssa 1.10.2020)
PS. Muistakaa meitä työntekijöitä esirukouksin. NÄin teette mitä tärkeintä palvelutyötä. Kotisivuiltamme löytyvä rukousmuistio (välilehdellä "osallistu") on tarkoitettu tässä avuksenne.
