torstai 26. joulukuuta 2019

Millainen isä!






Loppuvuoteen mahtui monta juhlaa ja pyhäpäivää. Päiväkerhossa lapset askartelivat isänpäiväkortteja. Kehotin lapsia piirtämään kuvaan jonkun sellaisen asian, josta heidän isänsä tykkää. Pieni tyttö piirsi ja kertoi sitten kuvastaan näin:

 ”Siinä on minä. Ja siinä on isi. Ja se katsoo, kun mä keinun.”


Siinä hetkessä mieleeni nousi, että meidän Taivaallisen isämmehän on juuri sellainen ihana isä. Hän haluaa olla sinun elämässäsi läsnä. Sinun pienetkin asiasi ovat Hänelle tärkeitä. Hän katsoo sinua rakastavin silmin. Hän on antanut neuvonsa, mutta päästää sinut sitten itse päättämään siitä, kuinka kovat vauhdit elämäsi keinussa otat. Ja kun putoat, Hän on valmis ottamaan vastaan.


Kun Jumala itse tuli ihmiseksi ensimmäisenä jouluna, toteutui se mistä Jumala oli jo vuosisatoja aiemmin profeettojen suulla kertonut; Hän itse tulee meidän luoksemme, avuksi meidän hätäämme, vastaukseksi meidän kysymyksiimme, turvaksi turvattomuuteen ja isäksi myös isättömälle. Hänestä sanotaan:
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. ”
(Jesajan kirja 9:2,9:6)



Minttumaria Ukkonen,
lastenohjaaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti